Olet täällä

Virtain yhtenäiskoulussa toimintaa aamusta iltaan – Skanska käynnistää hankkeen rakennustyöt syyskuussa

Skanska ja Virtain kaupunki ovat sopineet yhtenäiskouluhankkeen toteuttamisesta Virtain keskustaan. Uuteen kouluun tulee noin 500 oppilasta ja 50 esikoululaista, ja opetustoiminta käynnistyy rakennuksessa syyslukukaudella 2021.

”Uudesta koulusta tulee valtavan suuri kyläkoulu, jossa on toimintaa aamusta iltaan. Rakennusta tulevat käyttämään koulutoimen lisäksi kansalaisopisto ja Merikanto-opisto. Rakennuksen sydän on sen kohtaamispaikkana toimiva keskusaula, jossa sijaitsevat esiintymislava, katsomo sekä ruokailutilat. Esiintymislavalla harjoitellaan ja esitetään muun muassa Merikanto-opiston musiikkiesityksiä”, kuvailee yhtenäiskoulun rehtori Katri Rantala. Koulussa on kuitenkin otettu huomioon myös akustiikka: Ääntä tuottavat toiminnot sijoittuvat erilleen rauhaa vaativista tiloista.

Virrat keskittää useita koulujaan Virtain yhtenäiskouluun, minkä vuoksi Virtain yläkoulusta ja Rantatien koulusta on jo tehty lakkautuspäätökset. Yläkoulu on jo toiminut pidempään väistötiloissa sisäilmaongelmien vuoksi, ja osa Rantatien alakoulun ryhmistäkin on joutunut toimimaan samasta syystä muualla kuin varsinaisissa tiloissaan. Näiden koulujen lisäksi uutta yhtenäiskoulua hyödyntää myös lukio, jonka opetusta tullaan järjestämään osittain uudessa yhtenäiskoulussa ja osittain viereisessä Tredu-ammattioppilaitoksessa tien toisella puolella.

Eri-ikäiset oppijat yhteen, palvelujen käytölle matala kynnys

Koulukampus-ajattelu on yleistynyt, eli samaan rakennukseen pyritään keskittämään eri-ikäisiä oppijoita. ”Tavoitteena toimintojen keskittämisessä samalle kampukselle on lisäksi palvelujen helppokäyttöisyys”, kertoo Rantala. ”Uuden yhtenäiskoulun kanssa samalla tontilla toimii liikuntahalli, ja myös kirjasto on aivan lähellä, joten niiden käytöstä muodostuu aikaisempaa läheisempi osa koulun arkea”, Rantala sanoo.

Kaikilla kuntalaisilla on ollut mahdollisuus ilmoittautua mukaan hankkeen suunnitteluun. Opettajakunta on myös osallistunut sen määrittelemiseen, millaiset tiloista tulee ja miten ne edistävät oppimista. Opettajien ajatukset on otettu uuden koulurakennuksen hankesuunnitelman lähtökohtiin mukaan. Hankkeella on ollut oma koulukampustyöryhmänsä, joka on valmistellut hanketta jo muutaman vuoden ajan.

”Suunnittelun lähtökohtana on oppilaiden turvallisuudentunnetta vahvistava, erilaisiin toiminnallisiin osiin jaettu rakennus. Kaikilla ryhmillä on oma kotipesä, josta käsin päästään erilaisiin kohtaamispaikkoihin ja opiskelualueille. Aikaisempaa avoimempi ja kuitenkin osittain suljettavissa oleva muunneltava oppimisympäristö on uusi tapa järjestää oppimista ja opetusta”, luonnehtii pääsuunnittelija Mikko Uotila Arkkitehtisuunnittelu Mikko Uotila Oy:stä.

Hirsikoulun sisäosat valmistuvat kesäksi 2021

"Koulurakennus on julkisivuiltaan hirsirakenteinen”, kertoo Uotila. Kaksikerroksisen koulun energialuokka on A. Energiatehokkuus saadaan aikaan mm. ikkunoiden määrän ja sijoittelun avulla. Rakennuksen muoto on kompakti ja yksinkertainen, ja se avautuu tontin joka suuntaan.

Skanska käynnistää uuden koulun rakennustyöt syyskuussa 2019. Koulun sisäosat valmistuvat jo kesäksi 2021, mutta rakennuksen ulkotyöt jatkuvat vielä samaan syksyyn asti. ”Olemme tyytyväisiä päästessämme käynnistämään hanketta, joka on paikkakunnalla hyvin odotettu ja toivottu”, sanoo tulosyksikön johtaja Antti Palo-oja Skanskasta. 

Lisätietoja:

Virtain kaupunki, Virtain yhtenäiskoulun rehtori Katri Rantala, puh. 044 715 1430, katri.rantala[at]virrat.fi

Virtain kaupunki, tekniset palvelut, rakennusmestari Antti Salminen, puh. 03 485 1362, antti.salminen[at]virrat.fi

Skanska Talonrakennus Oy, tulosyksikön johtaja Antti Palo-oja, puh. 040 865 0114, antti.palo-oja[at]skanska.fi

Skanska Oy, viestintäpäällikkö Liisa Salmela, puh. 050 374 3070, liisa.salmela[at]skanska.fi