Olet täällä

Teollisen puurakentamisen tutkimus vahvistuu Tampereen yliopistossa

Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekunta vahvistaa merkittävästi teollisen puurakentamisen tutkimustoimintaa käynnistämällä vuoden 2021 alusta puurakentamisen tutkijakoulun. Samalla kaikki teolliseen puurakentamiseen liittyvät yksittäiset tutkimusprojektit ja niihin liittyvät opinnäytetyöt kootaan muutamien keskeisten teemojen alle, jolloin tutkimuksen vaikuttavuus tehostuu.

Tiedekunnassa tehtävä tutkimus kattaa puurakentamisen koko elinkaaren esisuunnittelusta uusiokäyttöön, ja tällä kokonaisvaltaisella lähestymistavalla pystytään tuottamaan uutta tieteellistä tietoa, joka on nopeasti sovellettavissa käytäntöön.

Tutkijakoulun puitteissa tiivistetään myös kansallista yhteistyötä alan muiden oppilaitosten ja yritysten kanssa hyödyntämällä olemassa olevaa osaamista sekä laboratoriofasiliteetteja.

Tavoitteena on, että vuoden 2021 alusta tutkijakoulussa työskentelee neljä väitöstutkijaa, joiden tutkimustyö generoi edelleen opinnäytetyöaiheita sekä Tampereen Yliopistoon että muihin yhteistyöoppilaitoksiin. Puurakentamisaiheisia diplomitöitä on määrä valmistua vuosittain tiedekunnassa 6 – 10 kpl. Tutkijakoulun rinnalle kootaan myös muuta puurakentamisen tutkimustoimintaa, kuten esimerkiksi ketterään t&k-toimintaan tähtäävä teollisen puurakentamisen ekosysteemi, jonka avulla yritykset saavat tehostettua omaa tuotekehitystään.

Tutkijakoulun varainkeruu ja yhteistyöverkoston muodostaminen on ollut käynnissä alkuvuoden ajan, ja mukaan toimintaan ehtii vielä hyvin.

Lisätietoja:

Sami Pajunen, rakennustekniikan yksikkö +358 40 849 0571, sami.pajunen@tuni.fi
Markku Karjalainen, arkkitehtuurin yksikkö +358 40 583 2127, markku.karjalainen@tuni.fi

Kuva: Puurakentamiseen ideakilpailun 2. palkinto ”Treehouse”, tekijöinä Outi Grönberg ja Karoliina Lahti