Olet täällä

Raumalle rakennetaan maailman modernein saha

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre on päättänyt maailman moderneimman sahan rakentamisesta Raumalle. Investoinnin arvo on noin 200 miljoonaa euroa. Rakennustyöt aloitetaan keväällä 2020. Tuotannon on määrä käynnistyä sahalla vuoden 2022 kolmannen neljänneksen aikana

Rauman sahainvestoinnin arvo on noin 200 miljoonaa euroa ja uuden yksikön vuosituotanto on noin 750 000 kuutiota mäntysahatavaraa. Rakennettava saha tulee olemaan teknologialtaan ja tehokkuudeltaan edelläkävijä maailmassa. Esimerkiksi konenäön ja tekoälyn hyödyntäminen sahaprosessin eri vaiheissa on merkittävä uudistus, eikä vastaavaa teknologiaa ole vielä käytössä sahateollisuudessa muualla.

”Raumalle rakennettava uuden sukupolven saha on merkittävä kehitysloikka koko toimialalla. Uusi teknologia mahdollistaa siirtymisen työpisteiltä valvomotyöskentelyyn ja jatkuvaan käyntiin. Rauman sahan tulevassa toimintamallissa keskeistä on henkilöstön moni- ja syväosaaminen sekä käyttäjäkunnossapito”, toteaa Metsä Fibren toimitusjohtaja Ismo Nousiainen. ”Laadukkaan sahatavaran kysyntä tulee kasvamaan maailmanlaajuisesti, erityisesti vaativissa komponentti- ja puusepänteollisuudessa.”

Uusi saha työllistää Suomessa suoraan noin 100 henkilöä ja koko suorassa arvoketjussa noin 500 henkilöä. Sahalaitoksen rakennusvaiheen työllisyysvaikutusten arvioidaan olevan noin 1 500 henkilötyövuotta. Vuotuinen Suomesta hankittavan tukin käyttö sahalla on noin 1,5 miljoonaa kuutiota. Uusi sahatavaratuotanto myydään pääasiassa Eurooppaan ja Aasiaan.

Tulevan sahan sijainti on logistisesti erinomainen, sillä se mahdollistaa tehokkaan integroinnin sellutehtaaseen ja sahatavaran sujuvan logistiikan asiakkaille Rauman sataman kautta. Integraatin synergioita yhdessä sellutehtaan kanssa hyödynnetään energiatuotannossa, sivuvirtojen hyödyntämisessä, logistiikassa ja palveluissa. Sahan ympäristövaikutukset minimoidaan, ja esimerkiksi melun hallinta on huomioitu suunnitteluvaiheesta alkaen niin rakentamisessa kuin laite- ja konevalinnoissakin.

Metsä Fibre on sopinut Veisto Oy:n kanssa sahalinjan toimittamisesta. Kotimaisuusaste tämän toimituksen osalta on yli 80 prosenttia. Neuvottelut muiden laitetoimittajien osalta jatkuvat. Sahan rakennusvaiheen suunnittelusta on tehty sopimus AFRYn kanssa ja rakennuttamisesta A-Insinöörien kanssa.

Lue tiedote kokonaisuudessaan Metsä Groupin sivuilta