Olet täällä

Puutavarakauppiaat toivovat rakentamisen investointeja ja kotitalousvähennyksen laajentamista

Puutavarakaupalle kevät on ollut myönteinen yllätys. Erityisesti kuluttajakauppa on käynyt tänä keväänä paremmin edellisvuoteen nähden, kun asiakkailla on ollut enemmän aikaa toteuttaa koti- ja vapaa-ajan rakentamisen rästiin jääneitä töitä. Verkkopalvelujen käytössä on kevään aikana tapahtunut iso digiloikka ja noutopalvelut ovat kaupan arvion mukaan tulleet jäädäkseen, arvioi turkulaisen perheomisteisen rautakauppa Sarokkaan toimitusjohtaja Antti Leppäkoski.

- Rakentamisen jatkuvuuden turvaaminen on kaupan kannalta parasta elvytystä. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n myöntämiä tukia ja takauksia asuntorakentamiseen tulisi lisätä, julkisen sektorin kuten kuntien rakennushankkeita tulisi käynnistää ja laajentaa kotitalousvähennystä. Nämä olisivat rakentamista ja taloutta elvyttäviä toimia pandemian jälkeen.

Puupainotteinen rautakauppa teki koronakeväänä digiloikan

Kun liikkeenharjoittaja Urho Sarokas perusti vuonna 1936 Turun Eskelinkadulle Fanerimyymälän, hän tuskin arvasi minkälaiseksi puutavarakauppa reilun kahdeksan vuosikymmenen kuluessa tulee muuttumaan. Vanerit ja levyt ovat edelleen myyntivalikoimassa, joka on kasvanut 16 tuhanteen nimikkeeseen ja kuluttajakauppaa käydään kasvavassa määrin verkossa.

Rakennus- ja sisustustarvikkeita myyvä, Majava-logosta tunnettu yritys on pysynyt perheyrityksenä, joka on siirtynyt isältä pojalle neljästi. Nyt yritystä johtava Antti Leppäkoski on kasvanut yrityksessä kauppiaaksi ja toimitusjohtajaksi pikkupojasta asti.

- Olemme tämmöinen puutavarapainotteinen täyden palvelun rautakauppa. Meitä on kutsuttu myös design-rautakaupaksi. Se kuvannee sitä, että perustamme toimintamme rakentamisen osaamiseen, asiakaspalveluun ja laadukkaisiin fiksuihin tuotteisin.

- Tänä keväänä on tapahtunut kaupassa iso digiloikka. Koronaviruksen seurauksena meidän verkkokaupassamme kävijöiden määrä on kasvanut yli 60 prosentilla. Kun meillä on ollut hyvä verkkokauppavalmius valmiina, meidän myynnissämme on jopa pientä kasvua viime vuoteen nähden, kertoo Leppäkoski.

Kauppa on lisännyt kuljetuksia ja noutopalvelua. Osa työntekijöistä on ollut etätöissä ja kokouksia on pidetty verkossa. - Uskon, että monet näistä pandemian aikaisista toimintatavoista tulee jäämään pysyviksi. Otamme käyttöön drive-in -palvelun lähiaikoina ja kehitämme noutopalvelua, jolloin asiakkaan ei tarvitse viettää aikaa kaupan tiloissa.

- Puutavarakaupalla on mennyt kevään aikana hyvin, koska ihmisillä on nyt aikaa tehdä kotona ja mökeillä projekteja, jotka ovat jääneet tekemättä. Kun lapset ovat pois harrastuksista ja viikonloppuisin on enemmän aikaa, nyt tehdään itse.

Asiakkaiden kädentaidot ovat Leppäkosken mukaan vielä tallella, vaikka kotona nikkaroinnille ei normiloissa olekaan enää aikaa. - Vaikka tee-se-itse -porukan määrä vähenee, kyse ei ole osaamattomuudesta, vaan ajasta. Samalla myös valmiiden tuotteiden kysyntä kasvaa, kun nopeasti pitää saada tuotteet käyttöön.

Kotitalousvähennyksen laajennus hyvä elvytyskeino

Leppäkoski näkee puutuotealan mahdollisuudet pandemian jälkeisinä talouden elvytyskeinoina suurina. - Kun omakoti- ja vapaa-ajan rakentamisessa on valtavasti puun käytön potentiaalia, kotitalousvähennyksen laajentaminen olisi hyvä rakentamisen elvytyskeino. Kun nyt puhutaan paljon vihreän talouden kasvun mahdollisuuksista, puun käytön edistäminen rakentamisessa vastaa hyvin myös tähän tavoitteeseen.

- Nuoremmat asiakkaat ovat kiinnostuneita puun alkuperästä, sen vähähiilisyydestä ja ekologisista ominaisuuksista. Vaikka se ei vielä ole ratkaisevaa kaupan kannalta, trendi on selvästi kasvussa. Puun arvostus on kasvanut varsinkin sisustusmateriaalina. Markkinoille on tullut hienoja uusia tuotteita, mitkä kasvattavat puun käyttöä. Puu on nyt trendikäs materiaali, jota varsinkin nuoremmat asiakkaat suosivat, muistuttaa Leppäkoski.

Valtiovallan puurakentamisen edistämiseen tähtääviä ohjelmia Leppäkoski pitää perusteltuina, vaikka ne kohdentuvatkin etupäässä kerrostalorakentamisen edistämiseen. - Meidän puutavaramyyntimme kohdentuu suunnilleen puoliksi kuluttaja- ja ammattimarkkinaan. Kaikki puurakentamisen edistämistoimet ovat tervetulleita, vaikka emme olekaan laajamittaisessa teollisessa rakentamisessa vahvasti mukana. Kun olemme puutavarapainotteinen rautakauppa, puutavaran osuus runsaan 18 miljoonan euron liikevaihdosta on 70 - 80 prosenttia.

- On selvää, että valmiiden tuotteiden määrä tulee puutavarakaupassa kasvamaan. Esimerkiksi ulko- ja sisäverhouksissa myydään jo nyt etupäässä valmiiksi maalattuja tuotteita. Samoin saunalauteet ovat valmiita elementtejä. Meillä ei ole omaa valmistusta, vaan hankimme tuotteet kotimaasta valmiina, sanoo Leppäkoski.

Markku Laukkanen ja Mikko Viljakainen


Artikkeli on osa Ympäristöministeriön Puurakentamisen toimenpideohjelman rahoittamaa ja Puuinfon toimittamaa artikkelisarjaa, jossa esitellään suomalaisten puualan ja puurakentamisen parissa toimivien yritysten toimintaa ja näkemyksiä.