Olet täällä

Palmako kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista liimapuun valmistajista

Virossa kasvava kilpailu puuraaka-aineesta ja työvoimasta

Tartossa sijaitseva Lemeks-yritysryhmään kuuluva Palmako Oy on Viron johtava liimapuun sekä höylähirsimökkien ja puutarhakalusteiden valmistaja ja viejä. Lemeks on Viron suurin puunjalostaja, jolla on puunhankintaa, kolme sahalaitosta ja puun laaja-alaista jatkojalostusta puutuoteteollisuuden tuotteiksi ja energiapellettejä. Palmako on Euroopan suurimpia liimapuun valmistaja.

Toimitusjohtaja Rain Raudsepp on ollut yhtiön toiminnassa mukana vuodesta 2001 alkaen. Yhtiö tekee kauppaa Raudsepin mukaan etupäässä jälleenmyyjien, puutavarakaupan ja rakennusyhtiöiden kanssa. Suomessa yhtiön tuotteet ovat myös verkkokaupassa.

Raakapuun saannista kilpailua

Palmako on yksi Viron puutuoteteollisuuden menestyksen tekijöistä. - Meidän menestystarinamme perustuu suurelta osin siihen, että kun aloitimme Neuvostoajan jälkeen, pääsimme aloittamaan puhtaalta pöydältä. Se tarkoittaa sitä, että otimme käyttöön valmistuksessa uusimman mahdollisen teknologian.

- Harjoittelimme alkuun Saksan markkinoilla ja ymmärsimme että hintakilpailukyvyn lisäksi viennissä tarvitaan joustavuutta ja tehokkuutta. Kun pärjäsimme Saksan markkinoilla, pärjäsimme muuallakin. Nyt Skandinavian maiden rinnalla Englanti ja Ranska ovat meille kasvavia markkinoita.

Raudsepp muistuttaa, että Virossa vahva mekaaninen puunjalostus korvaa kapean kemiallisen puunjalostuksen. - Kilpailu raaka-aineesta on kova. Me tuomme puuta Venäjältä ja Suomesta. Metsätuhojen seurauksena tarjontaa Keski-Euroopasta on ollut paljon. Vaikka uudistamme hakkuiden ohella metsää, tulevaisuudessa riittävä raakapuun saanti voi olla vielä iso haaste.

Puutuotteiden markkina kasvussa

- Puun uusiutuvuus on hyvä argumentti puutuotteiden markkinoissa, mutta asiakas haluaa mahdollisimman huoltovapaita materiaaleja. Uskon että liimapuun käyttö tulee vahvasti kasvamaan vähähiilisyyden lisääntyessä rakentamisessa. Se täyttää nämä edellytykset, se on uusiutuvaa puuta ja lähellä valmistettu, mutta huoltovapauden suhteen tarvitsemme lisää kehitystyötä.

Liimapuun käyttö ja Palmakon toisen ison tuotesegmentin, höylähirsimökkien markkina on Raudsepin arvion mukaan kasvussa. - Yleisesti puun käyttö rakentamisessa kasvaa rakentamisen säädösten uudistamisen ansiosta. Nyt säädökset eivät rajoita puun käyttöä enää siinä määrin kuin ennen. Nyt sekä julkinen puoli että yksityinen rakentamisen sektori käyttävät puuta enemmän ja se näkyy teollisesti esivalmistettujen rakentamisen puutuotteiden kysynnän kasvuna.

- Puulla on paljon potentiaalia, koska nuoremman sukupolven arvostukset suosivat sitä. Nyt on promovoitava puuta vähähiilisenä ympäristöystävällisenä materiaalina, jollaista nuoremmat arvostavat. Tosin ympäristötekijät eivät vaikuta vielä puun käytön trendiin, koska monelle muovipäällysteinen paneeli on riittävän ympäristöystävällinen.

Kasvu vaatii uusia investointeja ja osaavaa työvoimaa

Palmakon tulevaisuuden kasvuun Raudsepp uskoo, mutta kilpailussa pysyminen edellyttää uusia investointeja ja osaavien ihmisten palkkaamista. - Tartto on meille vientiteollisuudessa toimivalle yritykselle hyvä paikka, saamme yliopistosta kielitaitoisia ihmisiä töihin.

- Pysymme mukana kilpailussa vain niin, että saamme töihin parhaita insinöörejä ja arkkitehtejä. Tuotantoon on paljon haastavampaa saada hyviä työntekijöitä, vaikkei työ enää olekaan fyysisesti raskasta, vaan pikemminkin näyttöpäätteen tuijottamista. Kilpailu työvoimasta on kovaa, sillä työttömyysaste on alhainen. Puutuoteteollisuuden kolmivuorotyö ja tehtaiden sijainti kaupunkien ulkopuolella ei aina houkuttele nuoria, vaikka palkoissa olemmekin kilpailukykyisiä.

Lisätietoja: Rein Raudsepp, Rain.Raudsepp@palmako.eewww.palmako.com

Taustaa:

Palmako on Viron johtava höylähirsisten piharakennusten ja liimapuutuotteiden valmistaja ja viejä. Palmako kuuluu Lemeks Gruppiin, mikä antaa mahdollisuuden olla osa kokonaista toimitusketjua, joka ulottuu metsänistutuksesta aina sahatavaran ja lopputuotteiden valmistukseen.

Yhtiö jalostaa vuodessa 175 tuhatta kuutiometriä puuta liimapuuksi, höylähirsimökeiksi ja puutarharakenteiksi. Yhtiö työllistää 300 henkilöä ja sen liikevaihto on 60 miljoonaa euroa. Neljässä tehtaassa valmistuu vuosittain yli 51 000 puutaloa, liki 27 000 m³ liimapuutuotteita, yli 24 000 m3 painekyllästettyä pihatuotetta ja 46 000 pellettiä, joiden markkinat ovat lähinnä Euroopassa. Yrityksen päämarkkinat ovat pohjoismaiden lisäksi Saksa, Ranska, Britannia, Italia ja Espanja.


Artikkeli on osa Markku Laukkasen ja Mikko Viljakaisen toimittamaa  Viroa esittelevää Teollisen puurakentamisen hyvät käytännöt -artikkelisarjaa. Tapaamme sarjassa Viron Puutaloliiton toimitusjohtajan, kolme tilaelementtejä valmistavaa yritystä ja kolme puuta jalostavaa yritystä. Sarjan julkaisua on rahoittanut Marjatta ja Eino Kollin säätiö.