Olet täällä

Nuoret arkkitehdit ratkaisivat kaupungistumisen ongelmia ”City Above the City” -kilpailussa

Metsä Woodin suunnittelukilpailu innosti arkkitehtejä maailmanlaajuisesti suunnittelemaan puisia lisäkerroksia kaupunkien keskustoissa oleviin rakennuksiin. Innovatiivisia ratkaisuja kaupungistumisen haasteisiin saatiin 40 eri maasta. Parhaat palkitut suunnitelmat tehtiin rakennuksiin New Yorkissa, Shanghaissa ja Tampereella.

Arkkitehdit 40 maasta loivat kaupungistumisen ongelmiin oman Plan B -suunnitelmansa, jossa päämateriaalina käytettiin puuta (Kerto® LVL -tuotteita).  Tehtävänä oli suunnitella puurakenteinen laajennus johonkin olemassa olevaan kaupunkirakennukseen. Kilpailutöitä suunniteltiin 69 eri kaupunkiin ympäri maailmaa, kuten Sydneyyn, Shanghaihin, New Yorkiin, Berliiniin, Pariisiin ja Lontooseen. Kilpailun järjestäjänä toimi Metsä Wood.

”Rakentamisen on muututtava kestäväksi ja kaupunkien on edelleenkin oltava ihmisiä varten. Olen onnellinen, että niin moni erityisesti nuori arkkitehti jakaa tämän huolen kanssamme", sanoo tuomariston puheenjohtaja Michael Green MGA-arkkitehtitoimistosta, joka on myös DBR Design Build Research -suunnittelukoulun perustajia. ”Työt ovat innovatiivisia ja luovat lisäarvoa sekä rakennukselle että yhteisölle.”

Lue tiedote kokonaisuudessaan Metsä Woodin sivuilta.

Kilpailun parhaita töitä esitellään Puupäivässä 10.11. Wanhassa Satamassa.