2.7.2020

Massiivipuu optimaalista teolliseen rakentamiseen

Kanadan länsirannikon nopeasti kasvava asuntorakentamisen markkina houkuttelee uudenlaisten rakentamiskonseptien kehittämiseen. Esittelemme esimerkkinä arkkitehti Oliver Langin kehittämän uudenlaisen modulaarisen asuntorakentamisen järjestelmän, mikä perustuu massiivipuun käyttöön.

LWCPA arkkitehtitoimistoa pitävä Oliver Lang valmistui Columbian yliopistosta New Yorkissa 90-luvun puolivälissä arkkitehdiksi. Hän oli kiinnostunut opinnoissaan digitaalisuudesta ja tiiviiden kaupunkien kehittämisestä. Valmistuttuaan hänen erityinen mielenkiintonsa kohdentui siihen, miten ihmiset voisivat asua nykyistä paremmin tiiviissä urbaanissa miljöössä.

– Luokseni tuli 12 vuotta sitten asiakas, joka halusi alkaa kehittää asuntorakentamiseen uudenlaista typologiaa. Asiakkaan mukaan silloiset korkeiden kerrostalojen ja matalien kaupunkitalojen asumisratkaisut eivät vastanneet ihmisten todellisiin tarpeisiin. Kaupunkiasumiseen tulisi saada enemmän piirteitä yksilöllisestä pienimuotoisesta asumisesta. Tästä kaikki lähti.

Oliver Lang suunnitteli kokonaan uudenlaisen asuinkerrostalokonseptin, josta tuli menestys. Hankkeen hankaluutena oli sen rakentamisen vaativuus.  – Aloimme miettiä, olisiko asuntorakentamiseen mahdollista kehittää kokonaan uudenlaista rakentamistapaa, jolla voitaisiin rakentaa asuntoja nykyistä nopeammin ja edullisemmin mutta myös paremmin.

– Markkinoille oli jo 20 vuotta aiemmin tullut uudenlaista teknologiaa kuten CNC-työstöt, robotiikka ja 3D-printtaus, mutta niitä ei vielä hyödynnetty rakentamisessa juuri lainkaan. Muilla toimialoilla niiden hyödyntämisestä oli saatu myönteisiä kokemuksia, kertoo Lang.

Massaräätälöintiä asiakastarpeiden mukaan

Lang asetti tavoitteeksi, että olisi mahdollista löytää konsepti, jossa 80 % rakennuksen osista voitaisiin vakioida ja valmistaa sarjavalmisteisesti. Muita osia voitaisiin hyödyntää yksilöllisesti kohteen massaräätälöimiseksi asiakastarpeiden mukaiseksi. – Se olisi avain menestykseen ja siihen että kohteet voitaisiin rakentaa nopeammin, edullisemmin ja että kohteiden laatu olisi aikaisempaa parempi.

Lang tutki erilaisia materiaaleja ja teknologioita, joihin konsepti voisi perustua. Hän oli erityisen kiinnostunut teräksestä ja sen laserleikkauksesta. – Kun löysimme massiivipuuratkaisun, se alkoi tuntua heti itsestään selvältä valinnalta. Massiivipuun etuina olivat, että se on lujaa mutta samalla kevyttä ja lisäksi helposti työstettävää. Sen työstämisessä voitaisiin hyödyntää CNC-teknologiaa ja robotiikkaa.

– Alun perin en ole ollut puun käytön fani. Kun tulin ensi kerran tuli Vancouveriin New Yorkista 20 vuotta sitten, kauhistutti katsella puun käyttöä sateisilla työmailla. Tuolloin laskimme leikkiä puusta rakennusmateriaalina.

Oman haasteensa puun käytölle antoi myös Brittiläisen Kolumbian rakentamismääräykset. Ne edellyttävät rakennusten seismistä mitoitusta ja sen perusteella betonisten jäykisteiden käyttöä rakennusten jäykistämisessä. Toistaiseksi tätä jäykistystä ei voida tehdä puurakenteisena kuin enintään kuusikerroksisissa rakennuksissa. Langin järjestelmä tähtää 8 – 12 -kerroksisiin rakennuksiin ja sillä voidaan toteuttaa jopa 16 tai 18 -kerroksisia taloja, joissa käytetään betonisia vahvikkeita.

Järjestelmä tuottaa kustannustehokkuutta ja parempaa toiminnallisuutta

Itse rakennussarja koostuu neljästä osasta, joita ovat lattia-, seinä-, julkisivu- ja talotekniikkajärjestelmä. Rakennukset voidaan toteuttaa joko taso- tai tilaelementteinä riippuen siitä, kumpi on kuljetusten ja työmaan kannalta optimaalinen vaihtoehto. – Kehitystyö on tehty äärimmäisen käytännönläheisesti. Kaikki asiat on pyritty mallintamaan mahdollisimman tarkasti.

– Olennainen osa tätä kehitystyötä on ollut kehittää teknisten ratkaisujen ohella digitaalisia ratkaisuja suunnittelun ja tuotannon tiedon hallintaan. Uskon integraatioon koko rakentamisen ketjussa ja siihen, että vain sitä kautta voidaan saavuttaa todellisia hyötyjä. Rakentamisessa on tällä hetkellä liikaa konsultteja, jotka katsovat rakentamista voin omasta kapeasta näkökulmasta ymmärtämättä kokonaisuutta.

– Nyt kehitetty järjestelmä vastaa hyvin sille asetettuihin tavoitteisiini. Sen avulla rakennukset voidaan rakentaa huomattavasti nykyistä nopeammin. Kustannustehokkuutta on lähdetty hakemaan asuntojen nykyistä paremman toiminnallisuuden kautta. Kun asunnot suunnitellaan huolellisesti, niin voidaan saada sama toiminnallisuus jopa 30 prosenttia vähemmällä tilalla.

Konseptille on ollut hyvin asiakkaita, minkä seurauksena Langilla on useita puurakenteisia kohteita suunnittelupöydällä. – Korkeimmat näistä ovat 16-kerroksisia. Konseptikehitys on investointivaiheessa.

Artikkeli on osa Markku Laukkasen ja Mikko Viljakaisen toimittamaa Kanadan puurakentamisen ajankohtaisia trendejä käsittelevää juttusarjaa. Sarjassa haastatellaan poliittisia päättäjiä, tutkijoita, promootio-organisaation edustajia, arkkitehtejä, puutuotealan yrityksiä ja rakentajia. Näistä tapaamisista ja keskusteluista Puuinfo julkaisee artikkelikokonaisuuksien sarjan.

Sarjan julkaisua on rahoittanut Marjatta ja Eino Kollin säätiö.