Olet täällä

CLT-rakenteisen koulun peruskivi muurattiin Kuhmossa

Kuhmossa on käynnistynyt Tuupalan uuden puukoulun rakentaminen. Kaupunki valitsi rakennuksen runkomateriaaliksi massiivipuisen CLT-levyn. Myös väli- ja yläpohjat tulevat puusta. Kaupunki haluaa valinnoillaan edistää puutuoteteollisuutta ja biotaloutta.

Uusi koulu otetaan käyttöön syyslukukaudella 2017. Kaupunki odottaa, että koulusta tulee vahva puunjalostuksen ja puurakentamisen mallituote, joka saa sekä kotimaista että kansainvälistä huomiota. CLT-levyt rakennuskohteeseen toimittaa Oy CrossLam Kuhmo Ltd. Koulun pääurakoitsija on Rakennusliike Kuoma Oy. Pää- ja arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto Karsikas Oy ja arkkitehtisuunnittelusta Alt Arkkitehdit Oy. Rakennuksen huoneala on noin 5.500 neliömetriä ja sen kustannusarvio on noin 11,6 miljoonaa euroa.

Peruskiven muuraustilaisuuden puheissa nousivat esille odotukset uusien koulutilojen terveellisyydestä, turvallisuudesta, toimivuudesta ja esteettisyydestä. Nämä asiat vaikuttavat kaikkien koulussa työskentelevien motivaatioon ja työn mielekkyyden kokemiseen.