Olet täällä

Ratkaisut ja palvelut

Yrityksiä, jotka toimittavat kokonaisia ratkaisuja rakennuskohteisiin.

WLT® Aaltopuu tarjoaa ekologisen, taloudellisen ja esteettisesti tyydyttävän vaihtoehdon, vaativinkiin rakenteisiin ja kohteisiin. WLT®:stä voidaan tehdä ohuita ja paksuja rakenteita, eristäviin tai kantaviin tarkoituksiin. Erinomainen kantokyky mahdollistaa suhteellisen kevyitä ja siroja ratkaisuja, joka myös säästää puutavaran käyttöä. Mahdollisuus kehittää kaarevia muotoja puurakentamisessa tukee arkkitehtien ja muotoilijoiden luovuutta.

Rimakatto on useimmiten haastava toteuttaa, lopputulos ei vastaa mielikuvaa. Onnistuminen vaatii usein ammattilaisen, esim. alakattourakoitsijan. Pitkällisen kehitystyön tuloksena on kehitetty rimakatto tuoteperhe, jonka ansiosta rimakatto on helppo asentaa vaikka itse.
Myös rimaseinä on mahdollinen, pysty- tai vaakasuunnassa. Lopputuloksena on aina siisti puupinta, ilman näkyviä nauloja/ ruuveja.

Veljekset Vaaran palosuojattu ulkoverhous sopii kohteisiin, jotka kuuluvat P1- tai P2-paloluokkaan (hoitolaitokset, julkiset rakennukset). Teollisella käsittelyllä varmistetaan monivaiheinen, sertifioitu ja palosuojattu puutuote. Alkukäsittelyssä puun pintaan imeytetään sinistymä, home ja lahonsuoja-aine, jonka jälkeen tuote käsitellään palosuojamaalilla. Lopuksi tuote välimaalataan halutulla värillä.

Puuvalmiiden ulkoverhoustuotteiden raaka-aineena käytetään hitaasti kasvanutta tiheäsyistä laadukasta pohjoisen kuusta. Tuotteiden tasokkuus varmistetaan laatujärjestelmällä. Suoritamme tehtaallamme sisäistä laadunvalvontaa Finotrol Oy:n myöntämän todistuksen 2412-CPR-320-01 mukaisesti.

Veljekset Vaara Oy:n sahatavara valmistetaan pohjoisen hitaasti kasvaneesta puusta. Tämä tarkoittaa suurempaa sydänpuun osuutta ja tiheämpää syyrakennetta, sekä keskimääräistä pienempää oksakokoa.

Teollinen pohjamaalauskäsittely, joka suoritetaan kuivissa ja hallituissa olosuhteissa suojaa osaltaan jo työn aikana verhousta sateelta ja auringon valolta. Käsittely joudutaa maalaustöitä koska asennuksen jälkeen voidaan siirtyä suoraan pintamaalaukseen.

Teollinen välimaalaus, joka suoritetaan kuivissa ja hallituissa olosuhteissa suojaa osaltaan jo työn aikana verhousta sateelta ja auringon valolta. Käsittely joudutaa maalaustöitä työmaalla koska asennuksen jälkeen voidaan maalata suoraan viimeinen pintamaalauskerros.

Teollisesti sävytetty, kahteen kertaan pintamaalattu ulkoverhous säästää työmaalla maalin lisäksi suuren työmäärän. Työmaalle jää tehtäväksi vain naulan jälkien ja pinnan nopea, kosmeettinen viimeistelymaalaus.

Woodcompin teollisesti valmistetut tilaelementit asumiseen sekä hoiva- ja koulutiloihin.

Woodcomp puuelementtit ja valmisosat.

Woodcomp Oy jalostaa sahatavarasta viimeisteltyjä CE-hyväksyttyjä höylätuotteita.

Ekovilla X tiivistysteippi on voimakasliimainen, verkkovahvistettu PE-teippi. Se soveltuu Ekovilla X5 ja Ekovilla X RENO ilmansulun teippaamiseen.

Visux- hormiläpivienti koostuu neljästä levymäisestä osasta, jotka kiinnitetään hakasilla tai nauloilla apukoolaukseen. Osat on profiloitu alumiinista, varustettu hormia vasten tulevalla ja tähän tarkoitukseen valmistetulla tiivisteellä. Tiiviste on muotoilunsa takia erittäin joustava ja se muotoutuu hyvin rappausta vasten.

Ekovilla X läpivienti on tarkoitettu erityisesti ilmanvaihto-, keskuspölynimurija sähköputkien läpivientien tiivistämiseen. Läpivientielementissä on itseliimautuva laippaosa. Suuren kokonsa takia laippaosa tiivistää suuremmatkin lävistysreiät ja viillot, jotka syntyvät esim. ilmanvaihtoputkien asennuksessa. Elementin kaulus on joustava ja muotoutuu hyvin läpivietävän putken ympärille. Ekovilla X läpiviennin asennus on nopeaa ja vaivatonta.

Ekovilla X5 on kangasvahvisteinen ilmansulkupaperi, joka soveltuu ainoastaan hygroskooppisten eristeiden ilmansuluksi.

Ekovilla X5 on kangasvahvisteinen ilmansulkupaperi, joka soveltuu ainoastaan hygroskooppisten eristeiden ilmansuluksi.

Yläpohjan ja alapohjan lämmöneristys on nopeaa puhallusvillan avulla. Valtuutettu Ekovilla-palveluyrittäjä tuo eristeet ja asennuskaluston mukanaan ja hoitaa eristämisen ammattitaitoisesti valmiiksi asti. Eriste täyttää pienimmätkin kolot ja muodostaa yhtenäisen tehokkaan eristevaipan. Ekovillan puhallusvilla soveltuu hyvin puurakentamiseen ja sopii mainiosti käytettäväksi samoissa kohteissa Ekovillalevyn kanssa.

Fontefire WF on vesiohenteinen palosuojamaali puupinnoille parhailla mahdollisilla palosuojausominaisuuksilla. Palotilanteessa Fontefire WF muodostaa eristävän kerroksen puun päälle.

Puukuidusta valmistettava Ekovillalevy on pinnoittamaton, pehmeä ja kimmoisa lämmöneristyslevy, joka sopii hygroskooppisuutensa vuoksi hyvin juuri puurakentamiseen. Eriste soveltuu sekä uudis- että korjausrakentamiseen.

TENMAT VENT FireStop on palotilanteessa lämmöstä laajeneva palokatkonauha, joka tarjoaa yksinkertaisen ja kustannustehokkaan ratkaisun täyttämään seinä- ja räystäsrakenteiden tuulettuvien ontelotilojen määräysten mukaiset EI 30 / EI 60 luokkien palokatkovaatimukset.

VENT 90 FIRE on B-s1,d0 – paloluokkaan kuuluva diffuusioavoin tuulensuoja / aluskate, joka soveltuu käytettäväksi erityisesti P1- ja P2 paloluokan rakennuksien seinä- ja yläpohjarakenteisissa. Hengittävän rakenteensa ansioista se voidaan asentaa suoraan lämmöneristeen ulkopintaan.

Konepuristimen laaja puurakentamisen kiinnikkeiden valikoima koostuu useiden eri valmistajien tuotteista. Tuotteet ovat CE-merkittyjä.

CrossLam Kuhmo CLT on ristiinliimattu massiivupuulevy, joka valmistetaan liimaamalla päällekkäin kohtisuoraan toisiinsa nähden ristikkäin olevia kuusi- tai mäntypuulautakerroksia. Jokainen lamellikerros koostuu lujuuslajitellusta sahatavarasta höylätyistä rinnakkain asetelluista laudoista. Tuotteessa käyttty sahatavara täyttää lujuusluokan C24 vaatimukset.

Kuninkaankylän Puurakentajat toimittavat puusepän valmistamia kalusteita, portaita, ovia ja ikkunoita sekä muita elementtejä pientaloihin ja julkisiin kohteisiin.

Kuninkaankylän Puurakentajat ovat erikoistuneet vaativien arkkitehtikohteiden rakentamiseen CLT-massiivipuusta tai pitkästä puusta.

Kuninkaankylän Puurakentajat korjaavat puu- ja hirsitaloja vuosikymmenien kokemuksella, niihin sopivia materiaaleja käyttäen. Vanhan puutalon korjauksessa on tärkeintä varmistaa talon rakenteiden terveys ja kunto ja vasta sen jälkeen siirtyä pintasaneeraukseen. Korjauksessa oleellista on saavuttaa riittävä tiiveys, massiivinen lisäeristäminen ei välttämättä tuo merkittävää hyötyä.

Kuninkaankylän Puurakentajat toimittvat rakennusalan yrityksille CLT-elementtejä paikalleen asennettuna. CLT-rakenteen etuna on nopea pystytys ja ekologisuus. CLT-elementti muodostaa tiiviin, hengittävän ja valmiin sisäpinnan, joka voidaan pintakäsitellä halutulla tavalla. Massiivipuuseinään on helppo kiinnittää kalusteet tai upottaa tarvittavat kaapeloinnit.

Petsatut ja lakatut paneelimme ovat sileäpintaisia ja kauniin kiiltäviä. Pintakäsittely korostaa puun luonnollista juovikkuutta.

Oksattomat/vähäoksaiset paneelit on valmistettu korkealaatuisesta puutavarasta. Korkean laadun ansiosta pinta tuo myös maalattuna esiin aidon puun tunteen.

Höylätty paneeli on täysin sileäpintainen, ja se voidaan petsata, laseerata tai maalata halutun väriseksi.

Hienosahattu sisustuspaneelimme on ulkomuodoltaan luonnollinen ja maalaismainen. Se sopii sinulle joka haluat luoda jännittävän ja eloisan sisustuksen.

Moderni lankkulaude on Puutoimen suunnittelema laudekokonaisuus. Materiaalina kotimainen kuusi.

Burnblock- palosuoja on 100% luonnollinen ja biohajoava. Se sisältää ainoastaan elintarvikkeista tuttuja aineita, esimerkiksi ruokasuolaa. Se on täysin myrkytön. Burnblock- palosuoja toimii kaikkien huokoisten eli imukykyisten materiaalien kanssa, kuten puun, vanerin, paperin ja tekstiilien.

Medita Tricoya Extreme -levyt sopivat kaikkeen rakentamiseen, joissa vaaditaan hyvää kestävyyttä ja kosteuden kestoa.

Kebony on ekologinen ja kestävä vaihtoehto uhanalaisille trooppisille kovapuille. Myrkytön ja ekologisesti tuotettu Kebony on kovaa, kestävää ja kaunista. Se on sekä terassipuu että julkisivumateriaali, joka kestää säätä, rasitusta ja käyttöä!

Norjassa kehitetty ja patentoitu Kebony® teknologia on luonnonystävällinen menetelmä, joka parantaa  pehmeän puun ominaisuuksia bio-pohjaisen nesteen (alkoholi) avulla. Prosessi muuntaa puun soluseiniä pysyvästi tehden puusta kovaa ja kestävää. Prosessi antaa lisäksi täyteläisen ruskean sävyn puulle.

Kuusiliimalevyt soveltuvat saunanlauteeksi, penkiksi, pöydäksi hyllyksi yms.

Puutoimi Oy on tunnettu monipuolisesta puusisustus valikoimasta. Saaunaan ja sisustamiseen, Puutoimessa on useimmiten ratkaisu.

Helmiäispaneeleiden pintakäsittelyssä hiukan helmiäistä, valaistus viimeistelee kokonaisuuden. Esim. tehosteseinäksi, sängyn päädyksi, soveltuu pintakäsittelyn puolesta myös saunapanelointiin ja pesuhuoneen kattopanelointiin.

Struktuuripaneelien puulaji on kotimainen kuusi. Lamelliliimattu, leveä mutta suoruutensa pitävä. Kaikki sävyt soveltuvat kuivien tilojen lisäksi saunan panelointiin ja esim. pesuhuoneen kattopanelointiin.

Thermo Royal on ominaisuuksiltaan saunassa parhaimmillaan.

Lunawood lämpöpuu on kaunis ja luonnonmukainen puumateriaali, jonka valmistuksessa käytetään vain lämpöä ja vesihöyryä. Lämpöpuun ominaisuuksia ovat mitta- ja muotopysyvyys, myrkyttömyys sekä hyvä lahonja säänkesto. Se sopii niin sisä- kuin ulkotiloihin kaikissa sääoloissa. Lunawood on ympäristöystävällinen ja luonnollinen tuote, jota on helppo työstää ja asentaa.

Lämpöpuu on kestävä ja turvallinen materiaali monen­laiseen puutarha- ja piharakentamiseen.

Lunawoodin rimatuotteita voidaan käyttää monipuolisesti sisä- ja ulkotiloissa esimerkiksi aidoissa, tilanjakajis­sa, koristeseinissä ja katoissa.

3D- Jukola sisustuspaneelit ovat moderni valinta tehosteseiniin.

Lämpöpuinen sisäpaneeli ja lattialauta tuo sisustukseen kodikkuutta ja lämpöä ja sopii siten erinomaisesti kodin eri tiloihin.

Firebreather passiiviset palosuojaventtiiilit tukkivat tuuletusraot palon sattuessa ja estävät palon leviämisen niiden kautta.

LapWall LEKO® -kattoelementtien käyttö tuo nopeutta ja kustannustehokkuutta niin pienen kuin suurenkin mittakaavan rakennusprojekteihin. Kattoelementit soveltuvat niin julkisten rakennusten kuin asuintalojenkin rakentamiseen.

LapWall LEKO® Seinäelementtituotteisto sisältää noin 100 eri elementtityyppiä puurakentamiseen.

LapWall LEKO® Tilamoduuleilla tehdään muuttovalmista jopa kolmessa viikossa.

LapWall LEKO® Kylpyhuonemoduulin saa täysin valmiina, saunalla pesuhuoneella ja WC:llä – oman valintasi mukaan.

KoskiPly eco transparent on dekoratiivinen koivuvaneri, joka täydellinen materiaalivalinta huonekaluille ja seinien panelointiin.

KoskiWall on väliseiniin ja ulkoseinien sisäpintoihin tarkoitettu pinnoittamaton lastulevy.

KoskiTherm-lattialämmityslastulevyn ansiosta saavutetaan säästöjä materiaalikustannusten lisäksi myös asennusajassa.

KoskiPly economy on sorvatuista, ohuista koivuviiluista ristiinliimattu vanerilevy teknisesti vaativiin kohteisiin, joissa vaaditaan vahva mutta ohut vanerilevy.

KoskiPly birch on taipuisa ja vahva suomalainen ohutviiluvaneri, joka tarjoaa monia käyttömahdollisuuksia huonekaluista soittimiin ja satuloista pienoismalleihin ja muihin teknisesti vaativiin toteutuksiin.

KoskiKant on melamiinipinnoitettu ja valmiiksi listoitettu kalustelevyaihio, jota valmistetaan lujuusluokissa P2 ja P5.

KoskiFloor on pontattu lattialevy, joka soveltuu sekä uudisrakentamiseen että peruskorjauskohteisiin.

KoskiFlex on vahva ja taipuisa ohutviiluvaneri, joka on valmistettu suomalaisista koivuviiluista.

Metsä Wood Spruce Ply WeatherGuard on havuvanerilevy, jonka pinta hylkii kosteutta ja likaa. Sen sateelta suojaava pinta vähentää levyyn imeytyvän veden määrää jopa 60 prosenttia. Tämä parantaa levyn mittapysyvyyttä.

Metsä Wood Spruce Ply MouldGuard on puunsuoja-aineella pintakyllästetty havuvaneri, joka vähentää homeen kasvun riskiä verrattuna suojaamattomiin havuvanereihin. Homesuojatun vanerin luonnollisen näköinen pinta on käyttövalmis ja sopii kosteisiin olosuhteisiin.

Metsä Wood Spruce Ply Flex on värillisellä UV-säteilyn kestävällä lämpömuovikalvolla pinnoitettu havuvaneri. Levy soveltuu sisäkäyttöön ja katettuihin ulkotiloihin talousrakennuksissa, kuten maatalous- ja varastorakennusten seinä- ja kattolevyiksi.

Metsa Wood Spruce Ply FireResist on palosuoja-aineella pintakyllästetty havuvaneri. Tuotteella on eurooppalainen palotekninen euroluokitus B-s1, d0; B-s2, d0; Bfl-s1(EN 13501-1).

WISA-Wire soveltuu kaikenlaisiin lattiakäyttökohteisiin.

WISA-Spruce on monipuolinen kuusivanerilevy lukuisiin eri käyttökohteisiin.

WISA-Paintply kuusivaneri päällystetty maalattavaksi sopivalla pinnoitteella.

WISA-Multiwall on polypropyleenipinnoitteinen vanerilevy, joka on kehitetty sisä- ja ulkoseinämateriaaliksi.

WISA-Multifloor on korkealaatuinen kohokuvioidulla kestomuovilla pinnoitettu lattiavaneri.

WISA®-Kate Plus on Suomen taivaan alle suunniteltu kotimainen katevaneri.

WISA-Hexa Grip on pinnoitettu vanerilevy, jonka ruskeaan tai harmaaseen filmipintaan on painettu liukastumista vähentävä kuusikulmainen kuvio

WISA-Birch on monikäyttöinen ja korkealaatuinen koivuvaneri, joka soveltuu monenlaisiin loppukäyttökohteisiin.

WISA-SpruceFR on palosuojattu vanerituote rakenteellisiin käyttökohteisiin.

UPM Grada on lämmön ja paineen avulla muotoiltava puumateriaali.

Päätypontatuilla ET- lattialaudoilla syntyy kestävä ja tyylikäs lattia. ET-puulattiat valmistetaan suomalaisesta valikoidusta männystä.

E.T. Listat Oy:n kostean tilojen kuusipaneelit

E.T. Listat Oy:n pintakäsitellyt ja pinnoitetut MDF-listat ja paneelit

E.T. Listat Oy tarjoaa erittäin laajan valikoiman pintakäsiteltyjä ja pinnoitettuja MDF-listoja ja paneeleita. Luonnollinen mäntypuupaneeli tai erikoiskäsitelty MDF-paneeli on suunniteltu kosteiden tilojen sisustukseen.

ET:n laaja kuusipaneelivalikoima tarjoaa vaihtoehtoja sisustamiseen puuvalmiina, valkolakattuna sekä erikoispintakäsiteltynä.

ET-paneeli on paras valinta sisustamiseen, kun pinnan pitää samalla olla käytännöllisen huoleton ja yksilöllisen kaunis.

ET-listat valmistetaan parhaasta suomalaisesta männystä, sekä MDF-levystä.

Kerto® LVL WeatherGuard® on läpinäkyvällä erikoiskäsittelyllä pintakäsiteltyä Kertopuuta.

Kerto® LVL T-stud on suora, kieroutumaton ja mittatarkka tuote, joka soveltuu sekä ulko- ja väliseinien kantaviin rakenteisiin runkotolpaksi, että keveiden seinien seinärangaksi.

Kerto® LVL S-beam soveltuu kantavaksi palkiksi niin puurunkoisiin kuin kiviainesrunkoisiin rakennuksiin.

Kerto® LVL Qp-beam on havuviiluista liimaamalla valmistettu mittatarkka kattopalkki.

Kerto® LVL Q-panel on kantava, jäykistävä ja mittatarkka Kertopuulevy ja palkki, jolla ratkaistaan haasteellisimmatkin välipohjarakenteet.

Metsä Woodin Kerto® LVL (laminated veneer lumber) on havupuuviiluista liimaamalla valmistettu järeä palkki- ja puulevytuote.

HOISKOn ristiinlaminoitu massiivipuu eli CLT (cross-laminated timber) sopii erinomaisesti sekä omakotitalo- että kerrostalorakentamiseen.

Osmo Color Uviwax UV-suojavaha pitää puupinnan kauniin vaaleana pitkään. Tehokkaan UV-suojan ansiosta Osmo Color Uviwax suojaa puupintaa auringon kellastavaa ja tummentavaa vaikutusta vastaan säilyttäen puun värisävyn luonnollisen vaaleana tai kuultovalkoisena.

Accoya®-puu on teollisuus etikalla asetyloitua (pinus Radiata) mäntyä, joka tuotetaan vastuullisesti PEFC ja FSC- sertifioiduista metsistä. Accoya® asetyloinnnissa puussa tapahtuu kemiallinen reaktio puun soluseinässä, kun hydroksiiniryhmät muuttuvat asetyyliryhmiksi. Puun solukko muuttuu vettä hylkiväksi ja puusta tulee lujaa, kestävää ja mittapysyvää. Lahottajasieni ei pysty tunkeutumaan käsitelteltyyn Accoya®-puuhun, koska siitä on poistettu sienien tarvitsema kosteus.

Stora Enso on tuonut markkinoille täysin avoimia rakentamisen järjestelmiä, jotka perustuvat erilaisiin insinööripuutuotteisiin, kuten CLT ja LVL.

LVL by Stora Enso (Laminated Veneer Lumber, viilupuu) on edistyksellinen puutuote, joka soveltuu laajalti erilaisiin rakenteisiin niin uudis- kuin korjausrakentamisessa. LVL on materiaalina kevyt mutta poikkeuksellisen luja. Sillä on erinomainen kuormankantokyky, se on tasalaatuista ja sitä on helppo työstää.

Organowood Puunsuoja 02 Lika- ja vesisuoja on vesipohjainen puunkäsittelyaine, joka on kehitetty suojaamaan puun pintaa lialta, vedeltä ja kosteudelta. Tuote koostuu orgaanisista piin polymeereistä sekä luonnon kasviyhdisteistä. Siihen ei ole lisätty raskasmetalleja tai biosidejä.

Organowood Puunsuoja 01 Palo- ja lahosuoja imeytyy hyvin puun solukkoon, jossa se kiinnittyy puun kuituihin kovettuen kuivumisen aikana. Kun käsitelty pinta on kuiva, ovat piimolekyylit muodostaneet puun kuitujen ympärille fyysisen esteen lahottajasieniä vastaan, samalla kun puu on saanut palonsuojaominaisuuksia.

Kaikki OrganoWood-modifioitu puutavara on kehitetty kestämään olosuhteet, jotka vallitsevat ulkotiloissa maanpinnan yläpuolella. Muunnettu puu on suojattu tehokkaasti paitsi lahoamista myös palamista vastaan.

Sewatek Oy valmistaa yli 25 vuoden kokemuksella läpivientejä putkille ja sähköjohdoille. Sewatek-läpiviennit ovat mittatarkkoja kotimaisia laatutuotteita, joita käytetään lähinnä palo-osastoivissa väliseinissä ja välipohjissa. Itse valmistamiemme ja tarkoin valittujen välitysmyyntituotteidemme avulla pystymme vastaamaan kattavasti asuinrakentamisen läpivienti- ja palokatkotarpeisiin nyt myös puurakentamisessa.

Stora Enso tarjoaa laajan valikoiman sekä kuusi- että mäntysahatavaraa rakentamisen, puusepänteollisuuden ja pakkaamisen eri tarpeisiin.

Stora Enso tarjoaa sormijatkettuja ja asiakkaan tarpeisiin räätälöityjä puukomponentteja ikkuna-, ovi- ja puusepänteollisuuteen. Tasalaatuisuuden ja mittapysyvyyden ansiosta Stora Enson teolliset komponentit soveltuvat hyvin erilaisiin loppukäyttökohteisiin.

Stora Enso valmistaa sahojen sivutuotteista pellettejä, jotka tarjoavat kestävän, uusiutuvan ja luontoa säästävän polttoaineen. Stora Enso pellettien tilaaminen käy helposti verkon kautta milloin ja missä tahansa (www.storaensopelletit.fi). Hoidamme koko toimitusketjun raaka-aineen hankinnasta toimitukseen.

Stora Enson CLT-levyt (Cross-laminated timber) ovat massiivipuisia rakennusmateriaaleja, jotka koostuvat ristikkäin liimatuista lamelli- eli puulevykerroksista. Käyttökohteesta riippuen kerroksia voi olla 3, 5, 7 tai 8. Ristiinliimauksen ansiosta CLT on luja, tiivis ja muotopysyvä rakennusmateriaali. CLT valmistetaan suurina, 2,95 x 16 m:n levyinä, mikä mahdollistaa nopean rakentamisen ja minimoi levyjen välisten puskuliitosten määrän. Liimauksessa käytetään formaldehydittömiä ympäristöystävällisiä liimoja.

Metsä Woodin korkealuokkainen pohjoinen mänty- ja kuusisahatavaramme soveltuu erinomaisesti muun muassa rakentamiseen, pakkaamiseen, huonekaluihin tai ikkunoihin.​

Verso-välipohjapalkki on valmistettu lujuuslajitellusta sahatavarasta. Vähintään nelilamellinen, halkaistu ja kantava välipohjapalkki täyttää uusimmat Eurocode 5 -rakennusmääräykset, ja sitä voidaan käyttää korvaamaan perinteiset massiivi- ja kertopuurakenteet. Palotilanteessa oikein mitoitettu yhtenäinen liimapuinen alapaarre kestää luotettavasti palotilanteen kuormat.

HOTTI-pelletit valmistetaan kotimaisesta, uusiutuvasta raaka-aineesta. Lämmityspelletti on siisti, ympäristölle ystävällinen ja ekologisesti kestävä vaihtoehto niin isojen kuin pientenkin tilojen lämmitykseen.

Kotimaisesta kuusesta valmistettu Verso Harmaa Terassilauta on höylättyä ja pintakäsitelty harmaalla puuöljyllä. Tuote soveltuu katettujen ja kattamattomien ulkoterassien lattialaudoiksi. Verso Harmaa Terassilaudan alapintaan on työstetty urat, joilla vähennetään puun kosteuden luontaisesta vaihtelusta johtuvaa halkeilua ja kieroutumista.

Versowood valmistaa maisema- ja meluntorjunta-aitoja, jotka suunnitellaan aina yksilöllisesti ympäristöön ja käyttötarkoitukseen sopiviksi. Huolellisesti suunniteltuna, valmistettuna ja huollettuna aidat palvevat tienvarsissa jopa yli 50 vuoden ajan.

Erityisesti puulattioiden käsittelyyn tarkoitettu Osmo Color Öljyvaha on kasviöljyihin ja luonnonvahoihin perustuva puun pintakäsittelyaine sisäkäyttöön. Väritön käsittely korostaa kauniisti puun omaa kuviointia ja säilyttää sen luonnollisen ulkonäön. Valmis pinta hylkii vettä, ja kestää hyvin myös värjääviä aineita kuten mehua, kolajuomia, maitoa, kahvia, olutta ja viiniä. Tuote täyttää normin EN 71,3 (Lelujen turvallisuus) vaatimukset.

Kasviöljyihin ja luonnonvahoihin perustuva Osmo Color Puuvaha on sisäkäyttöön tarkoitettu puun pintakäsittelyaine, joka ei sisällä eliömyrkkyjä eikä säilöntäaineita. Puuvahattu pinta on hengittävä, miellyttävän tuntuinen ja kestävä. Oikein käsitelty pinta hylkii vettä ja kestää hyvin myös värjääviä aineita, kuten mehua, kolajuomia, kahvia, teetä, maitoa, olutta ja viiniä.

Massiivinen ja leveä Wicco-hirsipaneeli on nopea asentaa. Raaka-aineena on sekä mänty että kuusi. Puupaneelilla teet helposti erityylisiä sisustuksia, onhan puu ajaton ja elävä materiaali. Wicco-hirsipaneelilla sisustat uudis- tai korjauskohteen katot ja seinät. Osa paneeleista sopii myös viimeisteltyyn ulkoverhoukseen. Pintakäsittelynä ekologinen, vesiohenteinen valkovahaus, joka on kiillotettu. Valkovahauksessa käytetään lisänä myös UV-suoja-ainetta, joka säilyttää värisävyn pitempään halutun vaaleana sekä estää tuotteen kellastumista.

Effex® Industrial tarjoaa suunnittelijoiden ja teollisuuden käyttöön erilaisia aihiota ja teknisiä viiluja. Industrial-tuotteet ovat ammattilaisten tuotteita. Industrial tarkoittaa rajattomia mahdollisuuksia toteuttaa uudenlaisia ja ekologisia kiintokalusteita, ikkunoita, ovia, huonekaluja ja jopa valaisimia.

Metsä Woodin koivuvaneri on korkealuokkainen, molemmilta puolilta sileäksi hiottu suomalainen vanerituote. Tuotteita on saatavana erilaisin pinnoittein ja ne voidaan työstää asiakkaan tarpeiden mukaisesti.

Metsä Woodin havuvanerituotteet sopivat erinomaisesti kaikkeen rakentamiseen.

Lunawood Lämpöpuu on erinomainen valinta ulkoverhouksiin ja julkisivuihin.

Teollisesti kyllästetty sahatavara sopii erinomaisesti säänkestoa vaativiin ulkorakenteisiin. Käyttökohteen mukaisesti valittu kyllästetty puu on turvallinen ratkaisu, joka kestää vuodesta toiseen ja jopa kolminkertaistaa rakenteen eliniän. Kromi- ja arseenivapaa painekyllästysaine antaa tehokkaan suojan myös sieniä ja hyönteisiä vastaan.

Luna TWPC on erinomainen vaihtoehto monenlaiseen viherrakentamiseen, niin koteihin ja mökeille kuin vaativiin julkisiin kohteisiinkin

Pohjamaalaus antaa puutavaralle jopa 12 kuukauden suojan rakentamisen ajaksi. Pohjamaalaus parantaa lopullisen maalauksen laatua ja säänkestävyyttä.

Lunawoodin ainutlaatuinen PROFIX-piilokiinnike mahdollistaa terassin nopean ja helpon asennuksen ilman näkyviä ruuveja.

Rakentamisen Ratkaisut on Puumerkin uusi palvelukonsepti rakentamisen asiakkaille. Tarjoamme ensimmäisenä valtakunnallisena toimijana asiakkaillemme kaikki merkittävät puurakentamisen tuotteet yksittäisestä runkotolpasta täysvalmiisiin tilaelementtirakennuksiin. Lisäksi tarjoamme tietoa uusista puurakentamisen ratkaisuista, -tuotteista ja -palveluista.

Olemme osa Stora Enso -konsernia, joka on yksi maailman johtavista puurakennustuotteiden valmistajista. Stora Enso ja muut tärkeät kumppanimme takaavat meille laadukkaat ja kilpailukykyiset rakentamisen tuotteet.

Lian Brannstopp-tuuletusluukku paloluokituksen vaativiin seinärakenteisiin. 

Tuuletusluukku on saatavissa paloluokissa EI30 ja EI60. 

Paloturvallisuuden lisäksi, ikkuna vaimentaa tehokkaasti ääntä (45 dB). Ominaisuuksiensa ansiosta, se on erinomainen ratkaisu asennettavaksi esim. luhtikäytäviin.

Standardien PN-EN 1364-1 ja PN-EN 1363-1 mukaisesti testattu.

Näyttelytiloissamme voit vertailla saunan puupintoja. Esillä muun muassa kuusi saunaa erilaisin seinä, katto- ja laudemateriaalein. Ideoita, vinkkejä ja puuasiantuntevan henkilökunnan ohjeet onnistuneeseen saunaprojektiin. Kaikista paneeleista - ja listoista saatavana mallipalat mukaasi, myös postituspalvelu.

Valikoimissa myös saunan penkit, selkänojat, väliritilät, laudekulmat, laudepäädyt yms.

Versowood-konserni on valmistanut puusiltoja jo lähes 30 vuoden ajan. Aktiivinen toiminta ja laadukkaat tuotteet ovatkin nostaneet perinteisen puusiltarakentamisen uuteen arvostukseen. Liimaustekniikan kehittymisen ja uusien rakenneratkaisujen ansiosta puusiltojen määrä on kääntynyt 70-80-lukujen betonisiltakauden jälkeen jälleen nopeaan nousuun.

Stora Enso tarjoaa piha- ja ympäristörakentamiseen luonnollisia, turvallisia ja kestäviä vaihtoehtoja piharakentamiseen. ThermoWood-tuotteet soveltuvat käytettäväksi myös vedenottopaikkojen ja rannan läheisyydessä, koska niistä ei vapaudu haitallisia kemikaaleja luontoon.

Korkealaatuinen Effex Design -saunapaneeli on PEFC-sertifioidusta männystä valmistettu saunasisustamisen tuote. Sen viivamaisen linjakas ja moderni ilme antaa sisustukseen lämpöä ja ajatonta kauneutta. Sitä voidaan asentaa sekä vaakaan että pystyyn, jolloin kokonaisuudesta muodostuu joko moderni tai klassinen. Paneelit on suunniteltu erityisesti saunojen ja kylpyhuoneiden puuverhouksiin, mutta niitä voi asentaa myös kodin muihin tiloihin.

Effex Design -sisustuspaneeli tarjoaa yksilöllisiä sisustusratkaisuja seinien ja kattojen verhoiluun. Effex-tuotteissa yhdistyvät moderni teknologia sekä innovatiivinen puuntyöstäminen. Puun luontaista vahvuutta ja kestävyyttä on parannettu luomalla oksaton, ulkoasultaan linjakas sisustusmateriaali, joka luo kohteeseen kuin kohteeseen laadukkaan ja ajattoman ilmapiirin.

Oiva Wood Solutions suurelementin sisäpinta on tyypillisesti levytetty viimeistelyä vaille valmiiksi, kohteen vaatimukset täyttäväksi. Levytyksen alle on luonnollisesti asennettu höyrynsulku sekä tarvittavat sähkötekniikan vaatimat putkitukset ja rasioinnit.

Versowood tarjoaa asiakkaidensa käyttöön suunnittelupalvelunsa, joka mitoittaa liimapuurungot aina tapauskohtaisesti asiakkaan tarpeet ja toiveet huomioon ottaen. Hyvänä lähtökohtana suunnittelulle toimivat mahdolliset arkkitehtikuvat tai vastaavasti suunnittelu voidaan aloittaa myös ns. puhtaalta pöydältä.