14.7.2020

Puuvälipohjilla saavutettavia jännemittoja

Välipohjan suunnittelussa usein mitoittavaksi tekijäksi tulee välipohjan värähtelymitoitus. Mitoituksessa tarkastellaan välipohjan jännevälin keskelle sijoitetun 1 kN:n pistekuorman aiheuttamaa hetkellistä taipumaa (δ), joka saa Suomessa olla enintään 0,5 mm. Toinen tarkasteltava tekijä on välipohjan ominaistaajuus (f1), joka saa Suomessa olla matalimmillaan 9 Hz. Kyseiset raja-arvot vaihtelevat maakohtaisesti eli nämä esitetään eurokoodin kansallisessa liitteessä.

Mikäli välipohjan ominaistaajuus on alle 9 Hz, on kyseessä ns. matalataajuuslattia. Tällaisen välipohjan värähtelymitoitukseen Suomessa ei ole mitoitusmenetelmiä, joten välipohja täytyy suunnitella sellaiseksi, että sen ominaistaajuus on vähintään 9 Hz. Ominaistaajuuteen vaikuttavat välipohjan jänneväli, kantavan rakenteen jäykkyys ja välipohjan paino. Mitä painavampi välipohja on sitä helpommin välipohjan ominaistaajuus ajautuu 9 Hz:n rajan alapuolelle.

Alla olevassa taulukossa on esitetty suuntaa-antavasti erilaisten välipohjien kantavan rakenteen korkeuksia värähtelymitoituksen perusteella. Rakennesuunnit-telijan tulee aina mitoittaa välipohja kohdekohtaisesti murto-, käyttö- ja onnettomuusrajatilassa (palotilanne). Taulukosta havaitaan kuinka raskas välipohjan kansirakenne (valu) vaikuttaa välipohjan ominaistaajuuteen madaltavasti. Tämä johtuu välipohjan painon lisääntymisestä. Tällainen välipohjan kansirakenne vaikuttaa kuitenkin myös joissakin tapauksissa kantavan rakenteen korkeuteen madaltavasti. Tämä johtuu siitä, että jäykkä kansirakenne jakaa 1 kN:n pistekuormaa useammalle palkille. Erityisesti tämä korostuu välipohjatyypeissä, joissa palkiston päällä on suhteellisen ohut kansilevy.

Välipohjatyyppi

VälipohjarakenneHKδ (1 kN)f1L
400 mm
360 mm
300 mm
400 mm
400 mm
400 mm
0,50 mm
0,50 mm
0,50 mm
16 Hz
17 Hz
19 Hz
6,0 m
5,4 m
4,5 m
VälipohjarakenneHKδ (1 kN)f1L
400 mm
360 mm
300 mm
400 mm
400 mm
400 mm
0,21 mm
0,23 mm
0,25 mm
9 Hz
9 Hz
9 Hz
6,5 m
6,0 m
5,3 m
VälipohjarakenneHKδ (1 kN)f1L
368 mm
328 mm
274 mm
615 mm
615 mm
819 mm
0,50 mm
0,50 mm
0,50 mm
17 Hz
18 Hz
18 Hz
6,4 m
5,8 m
4,9 m
VälipohjarakenneHKδ (1 kN)f1L
368 mm
328 mm
274 mm
615 mm
615 mm
819 mm
0,20 mm
0,20 mm
0,20 mm
9 Hz
9 Hz
9 Hz
7,0 m
6,5 m
5,6 m
VälipohjarakenneHKδ (1 kN)f1L
350 mm
275 mm
230 mm
613 mm
613 mm
813 mm
0,30 mm
0,40 mm
0,50 mm
9 Hz
9 Hz
9 Hz
8,4 m
7,4 m
6,7 m
VälipohjarakenneHKδ (1 kN)f1L
350 mm
275 mm
230 mm
613 mm
613 mm
813 mm
0,20 mm
0,20 mm
0,20 mm
9 Hz
9 Hz
9 Hz
6,8 m
6,0 m
5,3 m
VälipohjarakenneHKδ (1 kN)f1L
240 mm
200 mm
160 mm


0,25 mm
0,33 mm
0,40 mm
9 Hz
9 Hz
9 Hz
6,7 m
5,7 m
5,1 m
VälipohjarakenneHKδ (1 kN)f1L
240 mm
200 mm
160 mm


0,16 mm
0,21 mm
0,24 mm
9 Hz
9 Hz
9 Hz
5,8 m
4,9 m
4,4 m

Välipohjien värähtelymitoitusta käsittelevissä käsikirjoissa ominaistaajuuden yhteydessä esitetään myös viereisen kuvan tapaus, jossa välipohja tukeutuu primääripalkistoon. Tällaisessa tapauksessa esitetään tarkasteltavaksi välipohjan ja primääripalkin yhdistetty ominaistaajuus. Tarkastelussa määritetään välipohjan ominaistaajuus suunnassa Lvälipohja ja suunnassa Lprimääri, jotka yhdistetään systeemin ominaistaajuudeksi.

Eurokoodin mukainen mitoitus ei vaadi tällä hetkellä systeemin ominaistaajuuden määrittämistä, vaan riittää, että välipohjan omaistaajuus tarkastellaan suunnassa Lvälipohja. Systeemin ominaistaajuuden tarkastelua kuitenkin suositellaan harkittavaksi tapauskohtaisesti, myös tapauksissa, joissa primääripalkkina on esimerkiksi teräspalkki. Käsikirjoissa asiaan liittyvä ominaistaajuuden kaava on hyvin yksinkertainen yleispätevä kaava, joka saattaa johtaa joissakin tapauksissa primääripalkin ylimitoitukseen värähtelymitoituksen näkökulmasta.

Palkkirakenteisten välipohjien värähtelysuunnitteluun löytyy mitoitusohjelma osoitteesta www.puuinfo.fi/mitoitusohjelmat