Olet täällä

Ajankohtaista / Tiedotteet

Rakentamismääräyksiä pohtinut työryhmä luovutti raporttinsa ministeri Vapaavuorelle 1.12.2010. Työryhmä esittää puun käyttömahdollisuuksien laajentamista kerrostaloissa kahdeksaan kerrokseen asti ja lukuisia muita parannuksia puun asemaan rakentamismääräyksissä. Puutuoteala on käynnistänyt mittavat yhteistoimet uusien puurakennusratkaisujen ja osaamisen kehittämiseksi.
Vuoden 2010 Puupalkinnon saaja on Aalto-yliopiston nollaenergiatalo Luukku. Kunniamaininta annettiin Kuokkalan kirkolle. Palkinnot julkistettiin 11.11.2010 järjestetyn Puupäivän yhteydessä.
Vuoden 2010 Puutavarakauppias on julkistettu tänään Helsingissä Wanhassa Satamassa järjestetyssä Puupäivässä. Palkittu on toimitusjohtaja Juha Leppäkoski Rakentajan Sarokas Oy:stä Turusta. Palkinnon myöntää Suomen Puutavara- ja Rakennustarvikekauppiasyhdistys SPY ry. Vuoden Puutavarakauppias valittiin nyt jo 15. kerran.
Suomen ja muun Euroopan rakentamisessa harmaat näkymät lähivuosina Suomessa uusien asuntojen rakentaminen kasvaa nopeimmin Uusien asuntojen aloitusmäärät ovat Euroopassa edelleen pohjatasolla. Rakentamisen lähivuosien näkymät ovat harmaat niin meillä kuin muualla Euroopassa. Suomessa uusien asuntojen rakentamisen kasvaa kuitenkin tänä vuonna Euroopan nopeinta vauhtia. Myös Suomen puutavaran ja puutuotteiden tärkeimmissä vientimaissa kehitys on keskimääräistä parempaa.
Työ- ja elinkeinoministeriön ja ELY-keskuksen tiedote: Taantuma tuntui merkittävästi puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistuksen toimialalla. Liikevaihdon pudotus oli jopa 30 prosenttia ja nettoinvestoinnit laskivat vuonna 2009 kolmasosaan aiemmasta. Ala on kuitenkin toipumassa lamasta nopeasti ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Näin todetaan TEM Toimialapalvelun Helsingissä julkaisemassa puutalojen ja rakennuspuusepäntuotteiden valmistuksen toimialaraportissa.
Ristiinan satama – Portti Saimaalle – yleissuunnitelmakilpailu Ristiinan satamakokonaisuuden kehittämisestä on ratkaistu!

Sivut

Tilaa syöte Viimeisimmät tiedotteet | Puuinfo