Olet täällä

Ajankohtaista / Puheenvuoroja puusta

Professori Michael Flach työskentelee Innsbruckin yliopistossa rakennus- ja materiaalitekniikan laitosten puunjalostuksen osastopäällikkönä pääaineenaan rakentamisen kestävyys, kehittäminen ja ympäristö.
Samalla kampuksella Kuchlin puuteknisen koulun kanssa toimii puualan insinööritason koulutusta tarjoava ammattikorkeakoulu, Fachhochschule Salzburg, joka tarjoaa alemman ja ylemmän asteen tutkintoja.
Keskellä Itävaltaa sijaitsevaan Kuchliin perustettiin 1930-luvulla puutekninen koulu sahateollisuuden työntekijöiden lapsille. Koulussa on kaksi opetuslinjaa, joista toisesta viisivuotisesta tekniikkapainotteisesta opetusohjelmasta valmistutaan eri tehtäviin saha- ja puuteollisuudessa. Toinen linja tarjoaa korkeamman asteen kaupallisen opetusohjelman, josta valmistuvat työskentelevät puuteollisuuden johtotehtävissä.
Promootiotyötä johtava Susanne Rudenstam Ruotsin Träbyggnadskanslista näkee puurakentamisen tiedon ja ymmärryksen kasvaneen, mikä on johtanut myös vahvaan markkinoiden kasvuun. -Tieto on lisännyt kuluttajakysyntää ja sen myötä puurakentamisen markkinat ovat vahvassa kasvussa.
Lindbäcks Bygg vastaa puurakentamisen tuoteosien kysynnän kasvuun investoimalla Piteåån uuden tehtaan, mikä kolminkertaistaa nykyisen asuntotuotannon. Uuden investoinnin ja vanhan tehtaan laajennuksen myötä Lindbäcksillä on nyt Euroopan modernein puurakentamisen tuotantolaitos.
Kansallinen Bois Foret järjestö tukee metsävarojen käyttöä ja puumateriaalin monikäyttöä. Alan tutkimus- ja kehitystoiminnasta vastaava FCBA toimii kattavasti metsäklusterin innovaatioiden parissa. -Ranska on metsämaa, jonka metsien vuosikasvu on lähes sama kuin Suomen metsien, mutta pystymme siitä jatkojalostamaan vain osan. Teemme paljon töitä metsäpohjaisen biotalouden kasvattamiseksi, sanoo FCBA:n pääjohtaja Georges-Henri Florentin.
Korkeaan puurakentamiseen tähdänneen kilpailun järjestäjä Adivbois on yhdistys, jossa on jäseniä rakentamisen eri osa-alueilta kuten arkkitehtejä, rakennesuunnittelijoita, rakennuttajia ja rakentajia. Yhdistyksen tavoitteena on edistää puurakentamista ja esimerkkien kautta kasvattaa tietoisuutta puurakentamisen mahdollisuuksista. Kaksi kolmasosaa järjestön rahoituksesta tulee valtiolta, loput yrityksiltä.
Ranskassa on asetettu tavoitteeksi kasvattaa puurakentamisen osuutta 30 prosenttiin kaikesta rakentamisesta vuoteen 2030 mennessä. Kunnianhimoinen tavoite perustuu Ranskan mittaviin metsävaroihin, vahvaan puurakentamisen ja suunnittelun osaamiseen sekä puurakentamisen ekologisuuteen.
Itävaltalainen arkkitehti Simon Speigner on tullut tunnetuksi monien julkisten uudiskohteiden puurakentajana ja puun käytöstä vanhojen rakennusten peruskorjauksissa. Speigner korostaa puurakentamisen suunnittelukeskeisyyttä, korkeaa laatua, hyvää sisätilojen käyttäjäkokemusta sekä rakennusten puuosien kierrätysmahdollisuutta.
Useita julkisia hankkeita toteuttaneen arkkitehti Tom Lechnerin mukaan asiakkaiden oma tahto rakentaa puusta on viime aikoina ollut julkisella puolella kasvussa. -Meidän etu on se, että asiakas haluaa rakentaa puusta, koska silloin meidän ei tarvitse erikseen markkinoida puurakentamisen etuja. Paikallisuus, ekologisuus ja imagotekijät painavat tilaajalla yhä enemmän puun käytössä.
Salzburgin lähistöllä sijaitseva Nussdorfin kunnan päätös korvata vanha kunnantalo uudella puurakenteisella kunnantalolla oli yksimielinen. -Se oli helppo päätös, kun ensin päätettiin purkaa vanha rakennus, jonka tilalle tarvittiin nopeasti uusi kunnantalo. Puu tarjosi lyhyen rakennusajan. Kun vanha purettiin helmikuussa, muutimme uuteen kunnantaloon joulukuun alussa, kertoo pormestari Johann Ganisl.
Itävaltalaisella Kuchlin kunnalla on pitkä suhde metsään ja puun käyttöön rakentamisessa. Alppien kainalossa olevan kunnan alueella on paljon metsää ja sen varaan syntynyttä vanhaa puunjalostusteollisuutta ja puualan oppilaitoksia kuten sahateollisuuteen erikoistunut ammattikoulu ja puunjalostuksen ammattikorkeakoulu. Kunta onkin tehnyt periaatepäätöksen puun käytöstä julkisessa rakentamisessa sen paremman laadun, hyvän sisäilman ja ympäristötekijöiden vuoksi.
Itävallan pääkaupunki Wien kasvaa 40 tuhannella asukkaalla joka vuosi. Kaupunki joutuu vastamaan kasvuun asuntorakentamisen lisäksi uusien koulujen ja päiväkotien rakentamisella. Kaupunki on rakennuttanut tämän vuoden aikana kolme puukoulua ja lisää uudisrakennuksia ja koulujen laajennuksia on tulossa.
Frankfurt am Mainissa on toteutettu massiivipuisista tilaelementeistä useita kouluja ja parhaillaan rakennetaan elementeistä 2000 oppilaan koulua. Puuelementit valittiin rakentamisen materiaaliksi kaupunkisuunnittelutoimiston päällikön Harald Heuserin mukaan nopeuden ja muista kouluista saatujen hyvien kokemusten perusteella.
Hannoverin kaupunki oli kaksi vuotta sitten saman ongelman äärellä kuin moni muukin saksalainen kaupunki; kaupunkiin oli tullut tuhansia pakolaisia, jotka piti pystyä majoittamaan nopeasti. Aiemmin Hannoverissa kaupunki oli rakennuttanut pakolaiskeskuksia teräkonteista, jotka voitiin käytön jälkeen siirtää muualle ja muuhun käyttöön.
Hampuriin on valmistunut 370 opiskelija-asuntoa käsittävä puurakenteinen Woodie-kerrostalo, mikä on tällä hetkellä suurin puurakennus Euroopassa. Rakennus toteutettiin esivalmistetuista massiivipuuelementeistä, jotka itävaltalainen Kaufmann Bausysteme valmisti ja varusteli talotekniikkaa ja kalusteita myöten asennusvalmiiksi.
Puuinfo julkaisee syksyn aikana eurooppalaista puurakentamista käsittelevän laajan artikkelisarjan, joka esittelee puurakentamisen toimintatapoja ja trendejä eri puolilla Eurooppaa. Sarja on jatkoa viime talven aikana julkaistuille artikkeleille, joiden tavoitteena oli tehdä tunnetuksi sellaisia puurakentamisen hyviä käytäntöjä, joista oppimalla ja joita soveltamalla puurakentamisen kilpailukykyä voitaisiin parantaa myös Suomessa.
Vuoden verran puurakentamisen ohjelmapäällikkönä ympäristöministeriössä toiminut Petri Heino näkee puurakentamisessa kasvua ja myönteistä kehitystä. - Teollisen ja julkisen puurakentamisen kasvu, tuoteosien valmistukseen erikoistuneiden yritysten määrän lisääntyminen ja puurakentamista edistävä rakentamisen säädösuudistus, luettelee Heino myönteisen kehityksen merkkejä. Hallitus edistää puurakentamista osana biotalouden kehittämistoimenpiteitä ja ilmastopolitiikkaa.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän mielestä puurakentamisen nostaminen hallituksen biotalousstrategian kärkeen on ollut hyvä valinta. – Puurakentamiselle asetettiin kunnianhimoisia tavoitteita ja siinä on edetty monin tavoin. Puurakentamisen esteitä on raivattu normeja uudistamalla, osaaminen on vahvistunut ja teollinen valmistus laajentunut uusien yritysten ja tuotteiden myötä.
Sveitsiläinen puurakentamisen pioneeri, insinööri Hermann Blumer on palkittu merkittävällä eurooppalaisella puutuoteteollisuuden Schweighofer-palkinnolla. Pitkästä elämäntyöstä puurakentamisen kehittäjänä palkittua Blumeria voidaan pitää modernin teollisen puurakentamisen uranuurtajana. Blumer tunnetaan erityisesti suurten puurakenteiden tappivaarnaliitostekniikan kehittämisestä, minkä lisäksi hänen uralleen mahtuu paljon myös muita merkittäviä edelleen käytössä olevia puurakentamisen innovaatioita. Schweighofer Prize 2017 palkinto julkistettiin 20.6. Wienissä järjestetyssä tilaisuudessa.
Keväällä 2017 päättyneen Vaativien puurakenteiden suunnittelu -koulutukseen (Vaapu) osallistui 31 rakennesuunnittelijaa 24 eri suunnittelutoimistosta. Palautteen mukaan koulutus palvelee hyvin käytännön suunnittelutyötä. Tähän mennessä kolmella pidetyllä Vaapu-kurssilla on täydennyskoulutettu yli sata suunnittelijaa. Seuraava koulutusjakso alkaa syksyllä. Koulutukselle olisi tarvetta myös jatkossa, koska hakijoita on ollut melkein kaksi kertaa enemmän kuin mitä kurssille mahtui.
Ranskan puutuoteala on asettanut tavoitteeksi kasvattaa puurakentamisen osuutta 30 prosenttiin kaikesta rakentamisesta vuoteen 2030 mennessä. Kunnianhimoista tavoitetta pidetään realistisena, koska Ranskalla on suuret metsävarat sekä vahva puurakentamisen ja suunnittelun osaaminen.
Puu on tullut vahvasti kuntien päiväkoti- ja koulurakentamiseen ja syykin on elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan selvä. - Homeesta pitää päästä eroon. Tarvitsemme uusia terveitä julkisia rakennuksia. Kun puurakentaminen kykenee sellaisia tutkitusti tuottamaan, on siihen mahdollisuuteen tartuttava.
-Viimeisen vuoden aikana on rakennusliikkeiden ja investoijien asenne muuttunut puurakentamista kohtaan täysin, sanoo Sisco Oyj:n toimitusjohtaja Lauri Halminen . Ääni on muuttunut kellossa, kun isot investoijat ja rakentajat etsivät puukerrostalokohteita. Asennevastarinta on murtumassa ja me uskomme lähivuosina nopeaan teollisen puurakentamisen kasvuun. Kun tavoitellaan asuntotuotannon kohtuuhintaisuutta, on puun käyttö rakentamisessa tullut Halmisen mukaan kustannustehokkaana ratkaisuna mukaan kuvaan. -Nyt kiinnostus kohdistuu myös 5-10 miljoonaa euroa maksaviin pientalokokonaisuuksiin,...
Puisten rakennusosien tarjontaa tarvitaan lisää Skanskan ja Ikean omistaman BoKlok-asuntokonseptin maajohtaja Susanna Sucksdorff listaa monia kohtuuhintaisen asuntotuotannon esteitä Suomessa. Sucksdorffin mukaan kaupunkien maankäyttö- ja kaavoituskäytännöt eivät suosi kohtuuhintaista asuntotuotantoa Suomessa. Maajohtaja heittää haasteen myös rakentamisen puutuoteosia valmistavalle teollisuudelle, joka ei ole Sucksdorffin mielestä valmis laajamittaiseen teolliseen tuotantoon.
Tampere haluaa puurakentamisen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan keskukseksi
Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen haluaa vähentää rakentamisen aiheuttamia ympäristövaikutuksia. - Koska ilmastomuutoksen torjunta edellyttää pikaisia toimia, rakennuttajat voivat edetä nopeasti ja lisätä hiiltä sitovan uusiutuvan puun käyttöä rakentamisessa.
Sammutusjärjestelmiä toimittavan Marioffin Suomen liiketoimintajohtaja Jaakko Kääriäinen ehdottaa automaattisen sammutusjärjestelmän kytkemistä osaksi kunnallistekniikkaa. Esimerkiksi Tampereen Koukkuniemen hoivakotialueella on palosuojattu 13 kerrostaloa yhdellä keskitetyllä järjestelmällä ilman että joka taloon olisi rakennettu erillinen pumppuyksikkö. -Tällä uudistuksella on mahdollisuus päästä automaattisen sammutusjärjestelmän rakentamisessa merkittäviin monen kymmenen prosentin säästöihin. Jos kyseessä on puukerrostalokortteli, jossa on esimerkiksi kymmenen kerrostaloa, selvitään...
Sipilän hallituksen normitalkoissa on tavoitteena vähentää ja uudistaa rakentamista koskevia säädöksiä sekä sujuvoittaa tulkintoja. Maankäyttö- ja rakennuslain perusteella asetuksilla annettavat rakentamista koskevat tekniset vaatimukset ovat kokonaisuudistuksen kohteena. Tämä tarkoittaa Suomen rakentamismääräyskokoelman uudistumista kokonaisuudessaan. Uudistustyössä puutuotealan suurin odotusarvo kohdistuu puurakennusten palosäädöksiin sekä hirsirakentamista koskeviin energiavaatimuksiin.
Metsäteollisuustuotteiden markkinointia opiskellut metsänhoitaja Petri Heino, 50 v, on tehnyt töitä puun parissa koko työuransa. Riihimäeltä kotoisin oleva pikkukaupungin poika löysi metsän ja puun omakseen Paloheimo Oy:n metsäosastolta, minkä jälkeen uraan mahtuu opiskelijavaihtovuosi Yhdysvalloissa, sahatavaran myyntiä, puurakentamisen menekinedistämistä Puuinfossa ja Wood Focuksessa, edunvalvontaa Metsäteollisuus ry:ssä, asiantuntijamatkoja Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa sekä neljän vuoden pesti Kymenlaakson ammattikorkeakoulun puurakentamisen hankkeissa. Elokuun alusta alkaen Heino on toiminut ympäristöministeriössä puurakentamisen ohjelmapäällikkönä.
Stora Enso tavoittelee uudella puurakentamisen järjestelmällä puurakentamisen markkinan uudistamista ja kasvua. Yhtiö on vuoden 2016 alkupuolella lanseerannut suurelementtipohjaisen avoimen asuinkerrostalorakentamisen järjestelmän useammassa Euroopan maassa. Suomessa järjestelmän lanseeraustilaisuus järjestetään 1. syyskuuta. Samalla julkaistaan myös rakennejärjestelmän sovellus tilaelementtirakentamiseen. – Olemme ottaneet teollisen puurakentamisen kehitystyössä keskeisen roolin ja tavoitteemme on olla johtava modernin teollisen puurakentamisen ratkaisujen toimittaja ja edelläkävijä, kommentoi Petri Perttula, Stora Enson Rakentamisen Ratkaisujen johtaja.
Rakennustuotteiden Laatu Säätiön uusi asiamies Jaakko Tuominen on huolissaan korkeatasoisen rakentamisen koulutuksen ja perustutkimuksen tilasta. - Valtiovalta on lähtenyt väärille jäljille leikatessaan koulutuksen ja perustutkimuksen määrärahoja. Pitäisi muistaa mitä tapahtui, kun rakennusmestarikoulutus loppui ja diplomi-insinöörien kanssa käy samoin, jos ei turvata riittävästi koulutuspaikkoja. Meiltä loppuvat tekijät. Jo nyt työmailla on valtava pula koulutetuista työnjohtoon kykenevistä henkilöistä, muistuttaa pitkään rakentamisen liiketoiminnassa ja luottamustehtävissä vaikuttanut Tuominen.
Yksi Britannian suurimmista vakuutusyhtiöistä Legal & General investoi tulevaisuudessa asuntotuotantoon 18 miljardia euroa. Ensimmäisessä vaiheessa L&G Homes investoi 70 miljoonaa euroa teolliseen puutalotuotantoon. Asuntotuotantoon perustetun uuden L & G Homes -yhtiön kehitysjohtajan Graig Liddelin mukaan vakuutusyhtiö lähtee asuntotuotannon investoijaksi tavoitteena ratkaista vakavaa brittien asuntopulaa ja tuottaa kohtuuhintaisia ja energiatehokkaita asuntoja markkinoille.
Ruotsin suurimman yksityisen rakennusyhtiö Folkhemin markkinointipäällikkö Sandra Frank uskoo Ruotsin uuden aktiivisen metsästrategian lisäävän vihreää puurakentamista. Metsävarojen hyödyntäminen ja lisäarvon hakeminen puuperäisistä tuotteista on nyt päättäjien listalla korkealla. - Tämä näkyy kaupunkien ja kuntien halukkuutena luovuttaa enemmän tontteja puurakentamiseen, koska poliitikot haluavat nyt priorisoida metsien ja puun lisäkäyttöä ja kasvattaa siitä saatava lisäarvoa. Kaikki puhuvat puupohjaisen biotalouden mahdollisuuksista, joiden toivotaan lisäävän uusia esimerkkejä puupohjaisten tuotteiden käytöstä.
Reponen Oy rakentaa parhaillaan Helsingin Honkasuolle neljää puukerrostaloa ja kahta rivitaloa, joihin tulee yhteensä 116 vuokra- ja omistusoikeusasuntoa. Vierumäelle ja Vantaan Kivistöön puukerrostalot aiemmin rakentanut yhtiön toimitusjohtaja Mika Airaksela kaipaa lisää puuosatoimittajia ja sen myötä markkinaehtoisuutta puurakentamiseen. - Ongelmaksi on muodostunut osaavien puuosatoimittajien vähäisyys. Kun pyydämme tarjoukset valmiiden kuvien pohjalta, toimittajilla tulee tarjousvaiheessa rimakauhu eikä vaihtoehtoja lopulta jää käteen kovinkaan montaa.
Oulun lähistöllä sijaitsevan Iin kunnan keskustaan on valmistunut Suomen ensimmäinen vapaarahoitteinen puukerrostalo. Hankkeen puuosatoimittajana ja rakentajana oli kunnassa sijaitseva Iin Fasadi Oy, jonka tavoitteena on kehittää energiatehokasta kestävän kehityksen rakentamista. Toimitusjohtaja Pekka Seppäsen mukaan yhtiö pyrkii laajentamaan tuotantoaan ja osaamistaan pientalotuotannosta kerrostalorakentamiseen. Iin Fasadin päätuotteita ovat Plania-omakotitalot, Fasadi-liikerakennukset ja -hallit sekä tilaelementtirakenteiset päiväkoti- ja koulurakennukset.
Pudasjärven kaupunginvaltuusto on tehnyt yksimielisen periaatepäätöksen suosia kaikessa julkisessa rakentamisessa puurakentamista. Kaupunginjohtaja Tomi Timosen mukaan poliittinen tahtotila löytyi metsäsektorin suuresta merkityksestä seutukunnalla. - Halusimme varmistaa ison metsäsektorin, puunjalostuksen ja rakentamisen tarjoamia satoja teollisia työpaikkoja. Puurakentaminen jättää merkittäviä rahavirtoja alueelle kantohintatulojen, kuljetusten, jatkojalostuksen ja rakentamisen muodossa. Siksi oli helppo sitoutua puurakentamisen edistämiseen.
Tuskin Koskisen Oy:n toiminnan kenttäsirkkelitoiminnalla aloittanut Kalle Koskinen arvasi, että sata vuotta myöhemmin yhtiön sahatuotteista jalostetaan Aallon klassikkojakkaroita, tuulivoimaloiden siipiä, vanerituotteita veneisiin, soittimiin ja ajoneuvoihin sekä rakennetaan puutuoteosia pien- ja kerrostaloihin. Koskisen sahayritys rakennettiin vuonna 1906 Kärkölän Järvelään rautatien varteen, johon ei ollut vesiyhteyttä. Tänä päivänä rautateiden merkitys tuotteiden kuljetuksen kannalta on vähäinen, kun pääosa tuotteiden kuljetuksista tapahtuu maanteitse, mutta raakapuun ja henkilöstön kannalta rautateillä on edelleen suuri merkitys. - Kyllä sillä on iso merkitys, että saamme sisarusten kanssa jatkaa kolmannessa polvessa perheyrityksen historiaa ja työtä, sanoo perheyritystä johtava Koskisen Oy:n toimitusjohtaja Markku Koskinen. Me annamme perheyritykselle kasvot eri tavoin kuin suurissa pörssiyhtiöissä, joissa tuotteet ja toiminta eivät henkilöidy. Jos suuruudessa hävitään, niin perheyrityksissä on paljon hyötyä siitä, että voi omistajana kohdata asiakkaan.
Metsähallituksen pääjohtaja Esa Härmälä uskoo tulevaisuuden rakentamisen perustuvan materiaali- ja resurssitehokkuuteen, alhaiseen hiilijalanjälkeen ja uusiutuvien materiaalien käyttöön. - Kun näillä arvoilla on laaja hyväksyttävyys, ne tulevat myös rakentamiseen. Jo nyt on nähtävissä merkkejä siitä, että keski-eurooppalainen rakentamisen ekologinen trendi on tulossa myös meille.
Sauli-Ylinen.jpg Kuhmolainen CLT-massiivipuuelementtejä varustava Elementti-Sampo Oy on aloittanut tasoelementtitoimitukset ja kesällä tilaelementtien toimitukset markkinoille. Yhtiön kehitysjohtaja Sauli Ylinen pitää kiinnostuksen kasvua teollista puurakentamista kohtaan nyt vahvana. - Rakennuttajat ja rakentajat ovat erittäin kiinnostuneita siitä, että kykenemme tuottamaan tehdasoloissa laajamittaiseen teolliseen rakentamiseen soveltuvaa laadukasta ja tarkkaa vakioitua tuotetta. Ylisen mielestä puurakentamisen kilpailukyky perustuu teolliseen valmistukseen, rakentamisen tehokkuuteen ja...
Onnettomuustutkintakeskus suosittaa ympäristöministeriötä ryhtymään useisiin toimiin kerrostalojen paloturvallisuuden kohentamiseksi. - Toivomme ministeriöltä pitkän aikavälin suunnitelmaa siitä, asennetaanko uusiin ja peruskorjattaviin kerrostaloihin ja mahdollisesti muihin asuinrakennuksiin automaattinen sammutuslaitteisto, sanoo Onnettomuustutkimuskeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi . Paloturvallisuutta säännellään ja ohjataan sekä sisä- että ympäristöministeriöissä. Ympäristöministeriö valmistelee rakentamisen säädökset ja sisäasiainministeriö vastaa pelastustoimesta. Onnettomuus-...
Puuinfon syksyllä järjestämä Vaativien puurakenteiden suunnittelu -koulutusohjelma sai siihen osallistuneilta opiskelijoilta hyvän palautteen. Koulutuksen aiheina olivat vaativan luokan puurakenteet ja -rakennukset kuten puukerrostalot ja suuret puurakenteet. - Koulutus ylitti odotukseni. Koen koulutuksesta olevan hyötyä työssäni. Koulutuksesta jäi itselle iso määrä tietoa ja aineistoja, joihin voi aina myöhemmin työuran aikana palata, kuvailee kokemuksiaan projektipäällikkö Milla Mikkonen Late-Rakenteet Oy:ltä.
Stora Enso on tuonut kasvaville nopean rakentamisen markkinoille CLT-massiivipuulevyyn perustuvan tilaelementtiratkaisun, jolla voidaan toteuttaa rakennuksia käyttökuntoon muutamassa viikossa. Tarvetta nopeaan rakentamiseen on Euroopassa monilla aloilla, kuten opiskelija-asunnoissa, koulurakentamisessa ja nyt mittavana haasteena pakolaisten majoitustiloissa.
Guggenheim-museon arkkitehtuurikilpailun voittaneet ranskalaiset arkkitehdit Nicolas Moreau ja Hiroko Kusunoki toivovat hankkeen toteutuessa suomalaiselta puutuoteteollisuudelta innovatiivisia tuotteita ja ratkaisuja museon rakentamiseen. – Museorakennuksesta voi tulla suomalaisen rakentamisen osaamisen majakka ja näyteikkuna maailmalle. Olemme jo nyt löytäneet suomalaisen lämpöpuun, joka tarjoaa innostavia ratkaisuja sisustukseen, kuvailee Moreau.
Puutuoteteollisuuden hallituksen uuden puheenjohtajan Esa Kaikkosen mielestä puurakentamisen tekninen läpimurto laajamittaisessa teollisessa rakentamisessa tekninen läpimurto on tapahtunut, mutta kaupallinen läpimurto odottaa vielä. - Meillä on paljon vahvoja referenssejä, joiden pohjalta voimme sanoa, että rakentamisen nopeus, keveys ja laatu ovat parantuneet ja toteutuneet.
Puutilaelementtirakentamisella on mahdollisuus uudistaa suomalaista asuntotuotantoa merkittävällä tavalla. Tutkija-arkkitehti Sini Saarimaan mielestä viime vuosikymmeninä ei rakentamisessa ole tapahtunut merkittäviä perusasuntotuotantoon jalkautuneita uudistuksia. - Nyt kun puurakentaminen tarjoaa uutta rakentamisen tapaa ja järjestelmää, siinä ei tarvitse toistaa vallitsevia kerrostalorakentamisen ratkaisuja. Puurakentamisen ratkaisut tulee toteuttaa asukkaiden ehdoilla.
Pääministeri Juha Sipilä uskoo puurakentamisen nousevan yhdeksi Suomen erityisosaamisalueeksi ja vientituotteeksi. Vihkiessään puuelementtejä tuottavan Lapwall Oy:n uuden tehdashallin Pyhännällä 7.11 Sipilä kannusti yrityksiä asettamaan tavoitteet tarpeeksi korkealle. - Lapwall Oy on erityisen hyvä esimerkki riman korkealle nostamisesta ja sen ylittämisestä, sanoi pääministeri. Sipilä muistutti yhtiön nousseen nopeasti Suomen suurimmaksi ja Euroopan moderneimmaksi puuelementtitehtaaksi, joka tarjoaa vaihtoehtoja betoni- ja perinteiselle puurakentamiselle.
Rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntijayritys Sweco hakee kasvua Keski-Euroopan rakennusmarkkinoilta. Ostettuaan Hollannin johtavan rakennusalan suunnitteluun ja konsultointiin erikoistuneen Grontmij-yhtiön, Sweco on Euroopan johtava konsultointi- ja insinööritoimisto, jolla on 14 500 työntekijää 15 eri maassa. Kaupan seurauksia Sweco Rakennetekniikka Oy:n toimitusjohtaja Ismo Tawast arvioi kaksisuuntaisiksi. - Swecon osuus Keski-Euroopan rakennushankkeissa tulee kasvamaan ja toisaalta me voimme tuoda keski-eurooppalaista osaamista suomalaisiin hankkeisiin. Saamme nyt yrityskaupan kautta jalansijaa sinne, missä osaamisen lisäksi tunnetaan paikalliset markkinat ja rakentamisen säädökset.
Suomen suurin hirsitalovalmistaja Kontiotuote Oy parantaa tuottavuuttaan investoimalla suunnitteluun ja teollisen tuotannon automaatioon. Yhtiöllä on oma arkkitehti- ja rakennesuunnitteluosasto, jossa työskentelee yhtä paljon henkilökuntaa kuin varsinaisessa tuotannossa. - Käytämme teollista internetiä, jossa suunnittelu ohjaa tuotantoa. Jo nyt näemme suunnittelun vahvistamiseen tehtyjen investointien parantaneen tuottavuutta, sanoo Kontiotuote Oy:n toimitusjohtaja Jalo Poijula.
Maailman korkein puurakenteinen kerrostalo on saanut Itävallan Wienissä rakennusluvan ja rakentaminen alkaa ensi keväänä. Valmistuttuaan vuonna 2017 HoHo-talossa on 24 kerrosta, kun nyt korkein puurakenteinen kerrostalo on rakenteilla oleva 14-kerroksinen talo Norjan Bergenissä. Arkkitehti Rüdiger Lainerin mukaan puurakentamisen tekninen ja taloudellinen valmius antaa mahdollisuuden hankkeen toteuttamiselle. – Meidän innovatiivinen tavoitteemme on toteuttaa synergiaa arkkitehtuurista, ekologisuudesta ja rakennuksen käyttöarvosta sen asukkaille ja muille käyttäjille. Lisäksi puu tarjoaa tärkeän visuaalisen ja kosketuksellisen vaikutuksen.

Sivut

Tilaa syöte Puheenvuoroja puusta | Puuinfo