![]() HAASTATTELUSSA, Kirsi Pellinen, julkaistu 16.06.2010 Haastattelussa Anssi Lassila »Anssi Lassilan ura on ajautunut mielenkiintoiseen suuntaan. Arkkitehti on ehtinyt suunnitella jo kolme kirkkoa, joista Kärsämäen paanukirkko tunnetaan parhaiten. Viimeisin on Jyväskylän Kuokkalan kirkko, jonka Lassila suunnitteli yhdessä Teemu Hirvilammen ja Jani Janssonin kanssa. Katsottu 539 kertaa, Arvosana 5 / 5 |
||
![]() HAASTATTELUSSA, Kirsi Pellinen, julkaistu 10.04.2010 Haastattelussa Pentti Kananen »Asiakaspalvelupäällikkö Pentti Kananen huokuu tyytyväisyyttä esitellessään Metsäntutkimuslaitoksen Haapastensyrjän yksikön uusia tiloja. Hän tuntee talon pienintä yksityiskohtaa myöten. Sen rakennuttaminen oli osa Kanasen elämää kolmen vuoden ajan. Katsottu 922 kertaa |
||
![]() HAASTATTELUSSA, Kirsi Pellinen, julkaistu 28.11.2009 Haastattelussa Pekka Heikkinen »Tuore puurakentamisen professori on tiimipelaaja ja asettui kuvaan ryhmänsä kanssa antaessaan haastattelua. Pekka Heikkinen kuvassa oikealla. Pekka Heikkinen nimitettiin Teknillisen korkeakoulun puurakentamisen professoriksi 1.11.2009 alkaen. Nimityksen myötä hän astuu samoihin saappaisiin, joita ovat sisään ajaneet Eero Paloheimo ja Georg Grotenfelt. Molemmat pesunkestäviä visionäärejä ja maailmanparantajia – myönteisesti ymmärrettynä. Vakaumuksellisena pragmaatikkona tunnettu Pekka Heikkinen on siis tienhaarassa. Velvoittaako nimitys linjanmuutokseen? Katsottu 1,753 kertaa |
||
![]() HAASTATTELUSSA, Kirsi Pellinen, julkaistu 31.08.2009 Haastattelussa Sami Rintala »Sami Rintala on arkkitehti, joka ylittää joustavasti arkkitehtuurin, taiteen ja muotoilun raja-aidat. Myöskään maantieteelliset rajat eivät Rintalaa pidättele, ja hänen töitään on toteutettu yli kymmenessä maassa. Hän on myös kysytty opettaja arkkitehtikouluissa ympäri maailman. Katsottu 2,144 kertaa |
||
![]() HAASTATTELUSSA, , julkaistu 05.06.2009 Haastattelussa Jouko Silén »Irtautuminen vanhasta on välttämätöntä Katsottu 2,551 kertaa |
||
![]() HAASTATTELUSSA, Kirsi Pellinen, julkaistu 28.05.2009, 1 Kommenttia Haastattelussa Kari Järvinen »”Kaikki materiaalit ovat samanarvoisia ja suunnittelutehtävät erilaisia”, arkkitehti Kari Järvinen toteaa. Hänen mielestään puu ei ole muita vaikeampi materiaali, eikä siihen pitäisi ainakaan niin asennoitua. Puusta on kiinnostavaa kehitellä rakenteita, sillä se ei ole vielä niin koluttu, kuin muut materiaalit. Puu on joskus yllättävä. Standardeista huolimatta kaikki puutavaran toimittajat tekevät vähän omalla tavallaan, eikä koskaan ei voi olla ihan varma millaista tavaraa saa, Järvinen ihmettelee. Rakentajilla on omat hankintakanavansa, ja tarkoistakin suunnitelmista huolimatta usein esitetään, että nyt olisi tällainen puuerä saatavilla. Katsottu 2,249 kertaa, Arvosana 5 / 5 |
||
![]() HAASTATTELUSSA, Kirsi Pellinen, julkaistu 28.05.2009 Haastattelussa Jaakko Keppo »Arkkitehti Jaakko Keppo osallistui 14 vuotta sitten Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla juuri perustettuun Puustudioon. Tehtävänä olleen kesäsaunan suunnittelu ja rakentaminen opiskelijavoimin oli raskas ja vaativa homma, hän muistelee. Se jäi kuitenkin mieleen pelkästään positiivisena asiana, sillä ainoastaan koulussa voi tehdä yhtä kokonaisvaltaisen projektin, jossa osallistutaan kaikkiin rakentamisen vaiheisiin aina ensimmäisestä luonnoksesta, liitos- ja materiaalikokeilujen sekä komponenttien valmistuksen kautta rakennuksen kokoamiseen asti. Vuoden mittaisen rutistuksen tärkein opetus oli tieto siitä, miten paljon puussa on opittavaa. Katsottu 1,894 kertaa, Arvosana 5 / 5 |
||
![]() HAASTATTELUSSA, Kirsi Pellinen, julkaistu 28.05.2009 Haastattelussa Seppo Häkli »”Sinähän tiedät kaiken puusta” sanoi professori Jan Söderlund houkutellessa arkkitehti Seppo Häkliä TKK:n Puustudion vetäjäksi vuonna 1994. Häkli kielsi tietävänsä, mutta suostui kuitenkin mielenkiintoiseen tarjoukseen. Hän ei vieläkään usko, että puuta oppisi tuntemaan perinpohjin, vaikka toimikin Puustudion alkuun panijana ja opettajana monta vuotta. Puustudio oli raskas homma, mutta projektista on jäänyt paljon hyviä kokemuksia, ystäviä ja yhteistyökumppaneita. Katsottu 1,428 kertaa |
||
![]() HAASTATTELUSSA, Kirsi Pellinen, julkaistu 28.05.2009 Haastattelussa Seppo Ahonen »Seppo Ahonen on työskennellyt puun kanssa vuodesta 1962 asti. Hollolassa syntyneelle, metsän keskellä asuneelle Ahoselle valinta oli luonteva. Uraan on mahtunut 45 vuotta työtä kantavien rakenteiden parissa, josta 20 vuotta liimapalkkitehtaalla ja viimeiset 25 vuotta erilaisten naulalevyrakenteiden valmistajana omassa yrityksessään. Ahosen Sepa Oy palkittiin toiminnastaan Valtakunnallisella Yrittäjäpalkinnolla 2008. Katsottu 1,220 kertaa |
||
![]() HAASTATTELUSSA, Kirsi Pellinen, julkaistu 29.04.2009 Haastattelussa Olli Niemi, NCC »Palaako puu vaihtoehdoksi? |
||















