|
VIERASKYNÄ, Kirsi Pellinen, 10.4.2010
Pekka Heikkinen: Puun voimaa Rakennuskannallemme on asetettu kovat vaatimukset: vuoteen 2050 mennessä pitää sen energiankulutus olla 60 prosenttia pienempi kuin nyt. Näitä vaatimuksia pyrimme saavuttamaan aktiivisella tutkimus- ja kehitystyöllä. Uskomme, että asia voidaan ratkaista tekniikalla, ja huoli rakentamisen tulevaisuudesta on jätetty insinöörien harteille. Se ei riitä, vaan meidän on käytettävä kaikki keinot energiankulutuksen ja haitallisten kasvihuonepäästöjen hillitsemiseksi. Uskon että tarvitsemme monitieteellisiä tutkimusryhmiä, joissa on rakennustekniikan lisäksi esimerkiksi biologian, materiaalikemian, psykologian, fysiikan sekä rakentamisen historian osaamista. Ekologisen rakentamisen pioneeri Bruno Erat on todennut, että jokainen talo, jossa asukas ei viihdy on rakennettu turhaan. Myös professori Tuomo Siitonen ihmettelee haastattelussaan, onko välttämätöntä, että rakennuksissa pyörii joku moottori yötä päivää (AU 10/09). Eratilla ja Siitosella on niin pitkä kokemus rakentamisesta, että heitä kannattaa kuunnella. Tulevaisuuden haasteet pitää kuitenkin ratkaista. Tässä tekniikka on avainasemassa, mutta sen pitää kehittyä ihmisen ja helppokäyttöisyyden ehdoilla. Samalla pitää tutkia myös vaihtoehtoisia keinoja rakentamisen parantamiseksi, sillä innovaatio voi löytyä muualtakin kuin teknologiasta. Energiatehokkuus on tutkimuksen ja kehitystyön kuumin taikasana, mutta jos haluaa poiketa valtavirrasta ja olla ajastaan edellä, kannattaisi alkaa kehittää luonnonmukaisesti toimivaa taloa. Tornitalolle, jossa voi kokea kesämökin tunnelman, tulee varmasti olemaan kysyntää. Pekka Heikkinen, arkkitehti SAFA |
||

Kirjoita uusi kommentti