Jaa tai tallenna kirjanmerkiksi

Haastattelussa Jaakko Keppo

Arkkitehti Jaakko Keppo osallistui 14 vuotta sitten Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla juuri perustettuun Puustudioon. Tehtävänä olleen kesäsaunan suunnittelu ja rakentaminen opiskelijavoimin oli raskas ja vaativa homma, hän muistelee. Se jäi kuitenkin mieleen pelkästään positiivisena asiana, sillä ainoastaan koulussa voi tehdä yhtä kokonaisvaltaisen projektin, jossa osallistutaan kaikkiin rakentamisen vaiheisiin aina ensimmäisestä luonnoksesta, liitos- ja materiaalikokeilujen sekä komponenttien valmistuksen kautta rakennuksen kokoamiseen asti. Vuoden mittaisen rutistuksen tärkein opetus oli tieto siitä, miten paljon puussa on opittavaa.

Myös opintomatka Sveitsiin oli Kepolle mieleen painunut puuelämys. Rakentamisen laatu ja arkkitehtuuri tekivät samankaltaisen vaikutuksen kuin ikivanhat puurakennukset ja miljööt. Keppo arvelee, että vaikutelma liittyi jokaisessa yksityiskohdassa näkyvään huolellisuuteen, joka kertoi välittämisestä ja lämmöstä sekä hyvän ympäristön merkityksestä rakentajille ja asukkaille. Rakennusmateriaalin valintaan liittyy niin monia asioita, ettei niitä pysty erittelemään, Jaakko Keppo toteaa.

Arkkitehdin työssä tärkeimmät valinnat tehdään osittain vaistonvaraisesti, mutta kun ratkaisu on tehty, tuntuvat perusteet itsestään selviltä. Esimerkiksi Kepon ja Jari Frondeliuksen suunnittelemassa Korson kirkossa ympäristö ohjasi rapattuun kirkkorakennukseen. Toisaalta Espooseen rakennettavan Ajurinmäen päiväkotia ympäröivät betonikerrostalot vaativat vastakohdakseen lämpimän ja kodinomaisen puutalon – erityisesti koska taloa tehtiin lapsille. Suunnittelutyössä valittu materiaali ja rakennustapa ohjaavat arkkitehtonista hahmoa, ja kivitalosta tulee väistämättä erilainen kuin puutalosta.

Nykyrakentamisessa Keppoa harmittaa yksioikoinen tapa esittää puun elämiseen ja muihin haasteisiin ainoaksi ratkaisuksi liimattuja rakenteita. Vaihtoehtoa ei lähdetä etsimään puun laadun, sahaustavan, kuivauksen tai muiden perinteisessä rakentamisessa itsestään selvien tietojen ja taitojen kautta. Keppo on kuitenkin ilahtunut tukkien läpivalaisun ja muiden kehittyneiden laadunmääritysmenetelmien käyttöönotosta. Olisi mainiota, jos voisi suunnitella vaikka puuverhouksen, joka olisi täyttä sydänpuuta. Puuosien räätälöinti sveitsiläiseen tapaan CNC-työstökoneilla sekä tietotekniikan parempi hyödyntäminen voisi Kepon mukaan olla ratkaisu puurakentamisen ja -arkkitehtuurin laadun kohottamiseen. Laajassa mittakaavassa puurakentaminen ei enää ole käsityötä, vaan korkealaatuisten puurakennusten tulee olla teollisia menetelmiä hyödyntämällä valmistettuja.

Puu on rakenteellisesti joustava ja suhteellisen helppo – joskus jopa itsestään selvä – materiaali. Elävyys ja lämpö tekevät sen kiinnostavaksi. Jaakko Kepon mielestä puun tärkein ominaisuus on sen kosketeltavuus. Hyvää, aitoa puutaloa voisikin verrata akustiseen musiikkiin.

Tulosta tämä sivuTulosta tämä sivu

Kirjoita uusi kommentti

Image CAPTCHA
Kirjoita oheisen kuvan teksti kenttään. Tällä pyrimme estämään roskapostin lähettämistä. käytä vain isoja kirjaimia.