Olet täällä

Suomen korkein puukerrostalo Jyväskylään

Lakea Oy rakennuttaa Jyväskylän Kuokkalaan kerrostalon, joka on kahdella tavalla ainutlaatuinen Suomessa. Se on ensimmäinen 8-kerroksinen puukerrostalo. Lisäksi siihen tulee Omaksi-asuntoja, joiden vuokrassa asukas maksaa koko ajan asuntoa itselleen. Kuva: Lakea

Lakean Omaksi-asunto on aluksi vuokra-asunto, jonka asukas voi halutessaan lunastaa 20 vuoden kuluttua itselleen. Asukas maksaa sisään muuttaessaan asunnosta seitsemän prosentin omarahoitusosuuden ja loppurahoitus on valtion takaamaa yhtiölainaa.

Järjestelmä on asukkaalle riskitön rahoitusvaihtoehto. Asukas maksaa vuokrassaan lainan lyhennyksiä, mikä kerryttää joka kuukausi omaisuutta hänelle itselleen.

- Tämä on uusi asuntosäästämisen muoto. Asukkaan ei itse tarvitse ottaa isoa velkaa hoidettavakseen, vaan yhtiö huolehtii rahoituksesta. Asukas voi myös koska tahansa luopua asunnosta ja saa säästöosuuden itselleen myydessään vuokraoikeuden markkinahintaan tai yhtiön lunastaessa asunnon, kertoo Lakea Oy:n toimitusjohtaja Keijo Ullakko.

Valtion takaus yhtiölainalle velvoittaa Lakean pitämään asunnot vuokra-asuntoina 20 vuoden ajan eli vasta sitten asukas voi lunastaa asunnon itselleen kokonaan. Asunnot rahoitetaan vapaarahoitteisesti, joten niissä ei ole mitään muita rajoitteita.

- Olemme kehittäneet rahoitusmuodon yhteistyössä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn kanssa. Halusimme luoda järjestelmän, jonka avulla pystymme tuottamaan kohtuuhintaisia asuntoja markkinoille mahdollisimman paljon juuri nyt, kun muunlainen asuntotuotanto on vähäistä.

Nuoret ja seniorit erityisen kiinnostuneita

Omaksi-asunnot ovat herättäneet Vaasassa, Jyväskylässä ja pääkaupunkiseudulla kiinnostusta erityisesti nuorten ensiasunnon ostajien ja seniori-ikäisten keskuudessa. Nuorille Omaksi-asunto antaa mahdollisuuden päästä heti kiinni omistusasunnon kaltaiseen asumiseen. Iäkkäämmät asukkaat ovat olleet useimmiten omakotitaloista luopujia.

Omaksi-asunnot ovat herättäneet vilkasta keskustelua myös sosiaalisessa mediassa. Onko uusi rahoitusmalli liian hyvä ollakseen totta, kyselee moni asiasta kiinnostunut. Monen on vaikea uskoa, että joku tuo asuntomarkkinoille tuotteen, jossa ei yritetä rahastaa kaikin keinoin mahdollisimman suurta tuottoa ulos.

- Lakea on 15 pohjalaisen kunnan omistama yritys, jonka tavoitteena on toki olla kannattava liikeyritys, mutta kannattavuutta haetaan järkevillä ja tehokkailla toimintatavoilla sekä jatkuvalla kehitystoiminnalla. Haluamme luoda alalle uusia käytäntöjä, jotka oikeasti palvelisivat asukkaiden tarpeita. Siitä syntyy meidän ajattelutavan mukaan myös kilpailukyky, joka tekee yrityksestä kannattavan, painottaa Ullakko.

Keijo Ullakko vastaanotti tammikuussa Asuntomarkkinoiden innovaatiopalkinnon asumista edistävästä asuntorakentamisesta. Tämän vuoden palkinto myönnettiin asuntovaikuttajalle, joka on kunnostautunut erityisesti puurakentamisen, energiaratkaisujen ja asuntorahoituksen kehitystyössä.

Puurakentamisen uusinta osaamista

Kolmeen Kuokkalaan nousevaan puukerrostaloon tulee yhteensä 150 asuntoa. Ensimmäisenä toteutetaan As Oy Jyväskylän Puukuokka 1, joka on 58 asunnon, kahdeksan kerroksinen Omaksi-asuntokohde. Se valmistuu tämän vuoden syksyllä.

Puukuokka edustaa puukerrostalorakentamisen uusinta osaamista ja tekniikkaa. Jokainen asunto koostuu kahdesta, sisäosiltaan valmiista puulevyrakenteisesta moduulista, jotka on kasattu Stora Enson Hartolan tehtaalla. Myös talotekniikka asennetaan tilaelementeillä porrashuoneisiin, mikä vähentää asumisen häiriöitä erilaisissa remonttitilanteissa.

- Toiseen moduuliin asennetaan kasausvaiheessa asunnon vaativin tila eli kylpyhuone. Asuntoihin toimitetaan myös pieneen tilaan muuntuvat ja siirrettävät inva-saunat, kertoo Lakealla puurakentamiskonseptia kehittänyt aluepäällikkö Jouni Liimatainen.

Hyvän lopputuloksen aikaansaaminen on vaatinut myös saumatonta yhteistyötä Jyväskylän kaavoittajien ja rakennusvalvonnan kanssa. Yhteistyössä suunnitelmiin saatiin mukaan muun muassa uudenlainen porrashuone, joka on noin neljä metriä leveä, koko rakennuksen mittainen valoisa ”pihakatu”.

Kuivat olosuhteet takaavat laadun

- Olennainen ero niin sanottuun perinteiseen rakentamiseen on, että talo tehdään valmiiksi kuivissa tehdasolosuhteissa ja asennetaan paikoilleen kuivan kelin aikana. Näin saadaan varmistettua rakentamisen tasainen laatu, puolitettua rakennusaika ja talo on perinteisestä betonirakennuksesta poiketen käyttöön otettaessa kuiva, korostaa Liimatainen.

Puukuokassa on panostettu erityisesti myös paloturvallisuuteen, joka on korkeammalla tasolla kuin betonisrakennuskohteissa ja energiantehokkuuteen. Taloon tulee huoneistokohtainen sammutusjärjestelmä ja ilmanvaihto. Kaukolämpöön liitettävä rakennus varustetaan energiaa säästävällä lattialämmitysjärjestelmällä.

- Kosteudenhallinta on varmistettu monella tavalla siten, että esimerkiksi vesivahinkotapauksissa rakenteita ei jouduta rikkomaan. Rakenteissa ei kuitenkaan käytetä muovikalvoja vaan pyritään hengittäviin rakenteisiin, kertoo Liimatainen.

Viihtyisyyttä ja arkkitehtonista näyttävyyttä haetaan asuntojen olo- ja makuuhuoneen lakatuilla puulevykatoilla. Myös julkisivusta noin puolet toteutetaan käsittelemättömästä lehtikuusesta, joka vaatii vähän huoltoa. Pohjois- ja itäsivu tehdään maalatusta pystylaudoituksesta.

Talon alakertaan toteutetaan autohalli, josta pääsee suoraan hissillä asuinkerroksiin. Erikoisuutena kohteeseen tulee vielä lasirakenteiset, liukuovelliset parvekkeet, jotka monipuolistavat huoneistojen tilankäyttömahdollisuuksia.

- Ihmiset tuntuvat arvostavan puurakentamisen luonnonmukaisuutta ja materiaalien hengittävyyttä. Puukuokassa myös tilojen valoisuus ja väljyys on tuntunut viehättävän kiinnostuneita asukkaita, korostaa Liimatainen.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Keijo Ullakko, Lakea Oy, puh. 040 549 7250
Aluepäällikkö Jouni Liimatainen, Lakea Oy, puh. 0400 644 701

www.lakea.fi