Olet täällä

Metsät, puu ja ilmasto

Kestävästi hoidetut metsät ovat loputon raaka-ainelähde. Kasvavat puun varastoivat ilman hiilidioksidia, joka säilyy puutuotteissa läpi niiden elämän. Yksi kuutiometri puuta sitoo itseensä noin tonnin hiilidioksidia. Puun käyttö jouduttaa metsien uudistumista. Kasvavat metsät sitovat itseensä hiilidioksidia enemmän kuin täysikasvuinen metsä.

Lisäksi puunjalostus antaa mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen hillintään. Puutuotteiden valmistuksen aiheuttamat energian ja luonnonvarojen kulutus sekä hiilidioksidipäästöt ovat muiden materiaalien valmistusta pienemmät. Saha- ja höylätavaraa valmistettaessa jopa syntyy enemmän energiaa kuin kuluu.  Puu on hiilivarasto sillä kasvaessaan puu sitoo ilman hiilidioksidia. Puulla voidaan korvata sellaisia materiaaleja, joiden valmistuksen aiheuttamat ympäristöhaitat ovat suuremmat. Puutuotteet voidaan käyttää elinkaarensa päätteeksi uusiutuvan energian tuottamiseen ja korvata siten fossiilisia polttoaineita. Puusta poltossa vapautuvan hiilidioksidin määrä on sama kuin siihen kasvun aikana on sitoutunut. Puusta ja sen ainesosista valmistetuista tuotteista ei synny ongelmajätteitä.

Puu on uusiutuva materiaali. Suomen kestävästi hoidetut metsät tuottavat puuta hyvälaatuista huomattavasti enemmän kuin käytetään. Vuotuinen metsien kasvu on noin 104 miljoonaa kuutiometriä, josta käytetään noin puolet. Kestävien hakkuiden raja on noin 70 miljoonaa kuutiometriä.