Jaa tai tallenna kirjanmerkiksi

Piharakentaminen

Puu sopii erinomaisesti piharakentamisen materiaaliksi. Sitä on helppo työstää ja käsitellä, se on lämmin materiaali, luonnonmukainen ja miellyttävä kosketella. Puulla tehtyjä rakenteita ja tuotteita voi helposti jälkikäteen kunnostaa. Tältä sivulta saat perustietoa eri puumateriaalien käytöstä.

Ulkokäytössä puu joutuu alttiiksi erityisesti kosteudelle ja auringon ultraviolettisäteilylle. Piharakenteiden perustuksissa puu joutuu kosketuksiin myös maan ja betonin kanssa. Näin ollen on tärkeää, että valitaan oikea puumateriaali oikeaan paikkaan.

Oikein pintakäsiteltynä tavallinen puutavara soveltuu piha- ja puutarharakentamiseen, etenkin katetuissa olosuhteissa ja kohteissa, joissa rakenteet pääsevät kuivumaan esteettä. Männyn sydänpuu on luontaisesti lahonkestävää. Lue lisää Hyvä tietää puusta -esitteestä.

Kun rakenne on jatkuvasti alttiina säärasituksille, erityisesti kattamattomissa kohteissa, kuten avoterasseissa, kannattaa käyttää painekyllästettyä tai lämpökäsiteltyä puutavaraa. Suoraan maakosketukseen soveltuu parhaiten A-luokan painekyllästetty puutavara.

Painekyllästetty puutavara

Painekyllästetty puutavara eli kestopuu on käsitelty aineilla, jotka tunkeutuvat laholle alttiin pintapuun läpi sydänpuuhun asti. Painekyllästetty puutavara kestää selvästi käsittelemätöntä puuta kauemmin olosuhteissa, joissa kohde on suorassa maa- ja vesikosketuksessa. Kestopuuta on sekä vihreänä että ruskeana. Painekyllästetyt terassituotteet ovat kotimaista mäntyä. Lue lisää Hyvä tietää kestopuusta -esitteestä.

Lämpökäsitelty puutavara

Lämpökäsittely perustuu korkeaan lämpötilaan ja vesihöyryn käyttöön. Siinä puusta poistuu lahottajasienten ravintonaan käyttämiä aineita, mikä parantaa puun lahonkesto-ominaisuuksia selvästi verrattaessa käsittelemättömään puuhun. Lämpökäsittely parantaa lisäksi puun mittapysyvyyttä ja poistaa puusta pihkan, mikä helpottaa pintakäsittelyä. Lämpöpuu on läpivärjäytynyt ruskeaksi. Lämpökäsitellyt terassituotteet ovat kotimaista mäntyä ja kuusta. Lue lisää Hyvä tietää lämpöpuusta -esitteestä.

Lehtikuusi

Siperian lehtikuusen sisältämien uuteaineiden määrä ja laatu tekevät siitä luontaisesti lahonkestävää. Lisäksi se kestää hyvin kosteuden ja kuivuuden vaihteluja. Nämä ominaisuudet tukevat lehtikuusen käyttöä erityisesti ulkotiloissa, ulkoverhoilussa sekä esimerkiksi terasseissa, puutarhakalusteissa ja laitureissa. Väriltään lehtikuusi on ruskea tai punaruskea, ei kellertävä kuten kuusi tai koivu. Puuaineen tunnusomaisia piirteitä ovat voimakkaasti kehittyneet sydän- ja kesäpuuosa. Ulkona puun väri harmaantuu vuosien saatossa, mutta se saadaan pysymään kauniin ruskeana UV-suojaavilla pintakäsittelyaineilla. Puun pihkaisuuden takia pintakäsittelyaineiden kuivuminen on normaalia hitaampaa. Lehtikuusta on helppo työstää käsin tai koneella. Oksat ovat kuitenkin kovia ja usein hauraita. Ruuvit pitävät erinomaisesti, mutta naulattaessa on syytä noudattaa varovaisuutta puun helpon halkeavuuden takia. Kiinnittämisessä suositellaan esiporausta ja isokantaisia rosteriruuveja.

Pintakäsittely

Puutavara, myös painekyllästetty ja lämpökäsitelty, harmaantuu ulkokäytössä auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Harmaantumista voidaan ehkäistä ja puun väri palauttaa uv-suojan antavalla pintakäsittelyllä. Puun pintakäsittelyyn soveltuvat puuöljyt, kuultavat ja peittävät puunsuojat sekä ulkokäyttöön tarkoitetut maalit. Homekasvu voidaan ehkäistä käsittelemällä pinta homeenestoaineella. Ilman, maalin ja maalattavan pinnan tulee olla vähintään + 5 C ja ilman suhteellisen kosteuden on oltava alle 80 % pintakäsittelyn ja kuivumisen aikana. Pintakäsittelyaine tulee valita käyttökohteen mukaan. Lue pintakäsittelyainevalmistajan ohjeet ennen käsittelyä. Valinnassa saa apua maaleja ja puunsuoja-aineita myyvistä liikkeistä.

Painekyllästetyn puun pintakäsittelyssä on kiinnitettävä huomiota siihen, että käsiteltävä puu on riittävän kuivaa. Keväällä rakenteissa käytetty puu on riittävän kuivaa pinta-käsiteltäväksi loppukesällä. Jos rakennustyö ajoittuu kesään tai syksyyn, kannattaa pintakäsittely tehdä vasta seuraavana kesänä.

Lämpökäsitelty puupinta suositellaan pintakäsiteltäväksi heti jo asennuksen yhteydessä. Pintakäsittelyssä tulee kiinnittää erityistä huomiota katkaisupintojen käsittelyyn, koska puu imee kosteutta luontaisesti eniten kappaleen päistä pituussuunnassa. Jos tuotteet käsitellään ennen asennusta, on kiinnityskohdat suojattava erikseen pinta-käsittelyaineella asennuksen jälkeen.

Kiinnitys

Käytä lämpökäsitellyn ja painekyllästetyn puutavaran kiinnitykseen ruostumattomasta tai haponkestävästä teräksestä valmistettuja kiinnikkeitä. Erityisen tärkeää on, että yhdessä käytettävät kiinnikkeet, ruuvit ja naulat ovat kaikki samaa materiaalia.

Tutustu myös piharakentamisen ideoihin ja tee se itse -ohjeisiin:

Valmistajien esitteitä ja kotisivuja:

Tulosta tämä sivuTulosta tämä sivu

Kirjoita uusi kommentti

Image CAPTCHA
Kirjoita oheisen kuvan teksti kenttään. Tällä pyrimme estämään roskapostin lähettämistä. käytä vain isoja kirjaimia.