|
ESITYS, Petri Heino, 25.9.2009
Puupalkinto 2009 ![]() Tarvitset Flash -laajennuksen katsoaksesi tämän esityksen. Seurasaaren verstas on ulkomuseon rakennusten ylläpitoa ja konservointia palveleva huoltokeskus. Museorakennusten konservoinnin lisäksi se toimii myös tiedon ja taidon välityspaikkana. Arkkitehti on kertonut osuvasti erääksi työnsä tavoitteeksi suunnitella huoltokeskuksesta sellainen, ettei sitä itseään ole tarvetta huoltaa välittömästi. Tilaaja puolestaan toivoi verstasta, joka kuvastaa rakentamisajankohtansa puuarkkitehtuuria. Palkittu kohde täyttää molemmat tavoitteet. Verstaan idea on haettu rakennusperinteestä. Esikuvana on 1820-luvulla rakennettu Antin talon suljettu pihapiiri, mutta se on toteutettu 2000-luvun versiona. Rakennukset ovat muotokieleltään moderneja, mutta materiaaleiltaan ja rakennustavoiltaan vahvan perinteisiä. Arkisesta rakennustyypistään huolimatta huoltokeskus edustaa korkealaatuista suomalaista puuarkkitehtuuria. Kohde on suunniteltu taidolla toiminnallisista ratkaisuista rakentamisen pienimpiin yksityiskohtiin. Oppikirjamainen lähestymistapa puurakentamiseen herättää kunnioitusta. Rakenteellisissa ratkaisuissa on ajateltu säänkestävyyttä, ja rakennuksen huoltoa on mietitty pitkällä aikavälillä. Rakennusteknistä kekseliäisyyttä osoittaa muun muassa lämpimän verstasrakennuksen kantavien massiivipuisten kaksoispilareiden rakenne: sisempi vapaasti seisova pilari kannattaa kattoa ja ulompi seinälinjaan sijoittuva pilari jatkuu yläikkunanauhaan, jolloin pilareiden välinen tila on hyödynnettävissä tekniikalle. Kohteen toteutuminen pitkällä aikavälillä näkyy lopputuloksesta. Suunnitteluun ja huolelliseen työn toteuttamiseen on ollut riittävästi aikaa. Hanke on malliesimerkki myös siitä kuinka arkkitehdin ja rakennuttajan yhteisellä tahdolla päästään onnistuneeseen lopputulokseen. Puupalkintoa 2009 jaettaessa tuotiin esiin arkkitehti Seppo Häklin pitkä ura puuarkkitehtuurin tekijänä. Voisi luonnehtia, että Seppo Häklillä on ”puun taju”: taito käyttää puurakentamisen hyväksi koettuja oppeja uusissa yhteyksissä puunkäytölle luontevalla ja järkevällä tavalla. Olipa suunnittelutehtävä sitten detaljeiltaan viimeistelty puusauna tai teollisesti valmistettu tilaelementtitalo, on tekemisessä mukana yhtälailla innostus, talonpoikaisjärki kuin kokemuksen tuoma varmuus. Puupalkinnon 2009 lisäksi palkintolautakunta jakoi myös tunnustuspalkinnon. Se annettiin Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaston Wood Programille, Tämä ma professori Pekka Heikkisen vetämä, kansainvälisille opiskelijoille suunnattu, puurakentamisen oppituoli on tehnyt pitkäjänteistä työtä innovatiivisen ja tulevaisuuteen suuntautuvan suomalaisen puuarkkitehtuurin puolesta jo viidentoista vuoden ajan. Puurakentamisen oppituolin toiminta-ajatuksena on muun muassa puurakentamisen teollisten prosessien ja tuotesuunnittelun kehittäminen ja opettaminen. Wood Program on suunnitellut ja rakentanut toimintansa aikana 20 puurakennusta. Innovatiivisen ja korkealuokkaisen toiminnan taustalla on hyvä suunnittelu, viimeistellyt detaljit sekä laadukas toteutus. Viimeisin Wood Programmin projekti on rakenteilla oleva Luukku-house, joka osallistuu korkeatasoisen arkkitehtuurin ja energiatehokkaan rakentamisen Solar Decathlon Europe kilpailuun 2010. Puupalkintoehdokkaat on lyhyesti esitelty PUU -lehden numerossa 3/09. Vuoden 2009 palkintolautakuntaan kuuluivat arkkitehti Ulla Rahola, arkkitehti, TkT Lauri Louekari, DI, TkT, tutkimusprofessori emeritus Alpo Ranta-Maunus, arkkitehti, TkL Mikko Viljakainen Metsäteollisuus ry:stä, Puuinfo Oy:n toimitusjohtaja, metsänhoitaja Petri Heino sekä arkkitehti Karola Sahi Taideteollisen korkeakoulun puustudiosta. |
||


Kirjoita uusi kommentti