Tapio Anttila Ornamon vuoden huonekalusuunnittelija
Tapio Anttilan muotoilu on vakuuttavaa, vähäeleistä ja hienolla tavalla suomalaisuuden perinteisiin nojaavaa. Huonekalumuotoilijana hänen tuotantonsa ulottuu julkitilan kalusteista kodin kalusteisiin ja valaisimiin. Lisäksi hänen uransa käsittää tuote- ja sisustussuunnittelua. Ekologiset arvot muotoilussa ja erityisesti puu materiaalina sekä sen mahdollisuuksien syvällinen tutkiminen ovat Anttilan sydäntä lähellä.
Muotoilualan järjestöt Grafia ja Ornamo palkitsevat vuosittain jäseniään, joiden työ edustaa kiinnostavaa ja korkeatasoista nykymuotoilua. Muotoilijat-palkinnoilla halutaan tuoda esiin muotoilualan monipuolista näkymistä yhteiskunnassa ja taloudessa. Grafia ja Ornamo toteuttavat Muotoilijat-näyttelyn ja sen yhteydessä ilmestyvän julkaisun yhdessä nyt kuudetta kertaa.
Kollegojen keskuudestaan valitsemat suunnittelijat edustavat ajankohtaisinta kärkeä. Palkittuja, muotoilun eri osa-alueiden ammattilaisia, yhdistää mm. rohkeus uskoa omaan näkemykseensä sekä tunnistettava ja kekseliäs tyyli. Grafia palkitsee Vuoden Graafikon ja Ornamo Vuoden teollisen muotoilijan, tekstiilitaiteilijan, huonekalusuunnittelijan, taiteilijan ja vaatesuunnittelijan.
Ornamon ja Grafian Muotoilijat ’12 – Finnish Designer Awards -näyttely
Virka Galleria, Sofiankatu 1 Helsinki. 25.1.–25.3.2012.
Lisätietoja:
Teollisuustaiteen Liitto ORNAMO, Petra Ilonen, p. 09 68777 422, petra.ilonen@ornamo.fi, www.ornamo.fi
Tapio Anttila p. 040 521 2606, tapio@tapioanttila.com, www.tapio.anttila.com