Suomen suurin puurakentamishanke käynnistyy Espoossa
Työ- ja elinkeinoministeriö, Aalto-yliopisto ja Espoon kaupunki allekirjoittivat 15.2.2012 aiesopimuksen yhteistyöstä, jolla kehitetään modernia suomalaista puurakentamista ja koko puutuotealaa sekä siihen liittyvää monialaista osaamista yhdistämällä puuarkkitehtuuria, korkealuokkaista muotoilua, resurssi- ja energiatehokkuutta, kysyntä- ja käyttäjälähtöistä innovaatiotoimintaa sekä tehokasta kaupallistamista ja markkinointia.
Aiesopimuksen allekirjoittivat Espoon Otaniemessä elinkeinoministeri Jyri Häkämies, Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri ja Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.
Yhteistyössä Aalto-yliopisto tutkii puurakentamista TEM:n rahoituksella laajasti, ja ensimmäiset kohteet toteutetaan Espooseen. Ensimmäiseksi rakentamisen pilottiympäristöksi on suunniteltu Espoon Otaniemen, Tapiolan ja Keilanimen aluetta (ns. T3-alue, joka yhdistää tieteen, taiteen ja talouden), jossa toteutetaan lähivuosina mittavaa uudis-, täydennys- ja korjausrakentamista viidellä miljardilla eurolla.
Tavoitteena on puutuotealan moninainen kehittäminen sekä alan kasvun ja kansainvälistymisen edistäminen uuden yritystoiminnan, innovaatioiden, uusien tuotteiden ja palveluiden avulla.
− Käynnistymässä on todella laaja ja pitkäkestoinen hanke, jossa Espoon Tapiolan seudusta muodostuu puurakentamisen ja puuosaamisen monipuolinen näyteikkuna. Haastankin rakennuttajat ja rakennusliikkeet yhdessä kaikkien puualan toimijoiden kanssa heti alussa mukaan tähän asumis- ja kaupunkimiljöön kehityshankkeeseen, kehotti ministeri Häkämies.
Aalto-yliopisto on ainoa yliopisto maailmassa, jossa alan koulutusta ja tutkimusta voidaan toteuttaa puutuotetekniikan, -rakentamisen ja -arkkitehtuurin sekä vaikkapa muotoilun asiantuntijoiden osaamista yhdistäen. Valtion, Espoon kaupungin ja Aalto-yliopiston yhteistyö luo hyvän mahdollisuuden hyödyntää tutkimuksen tuomaa uutta tietoa puurakentamisessa sekä synnyttää uusia tutkimusympäristöjä ja -kysymyksiä.
− On myös hyvä muistaa, että puunjalostus ja materiaalitekniikka elävät murroskautta. Tutkimus tuo jatkuvasti uutta tietoa biopohjaisista materiaaleista ja niiden hyödyntämismahdollisuuksista, toteaa rehtori Tuula Teeri puunkäytön uusista mahdollisuuksista.
− Kaupungin rooli on se, että tämä ei jää pelkäksi hankkeeksi vaan Espoosta muodostuu todellinen puurakentamisen osaamisen keskittymä ja merkittävä käyttöönottaja. Yhteistyö tuottaa sekä tutkimustietoa että uutta liiketoimintaa. Yksityisten ja julkisten rakennusten lisäksi tarkoitus on toteuttaa myös kokonaisia asuinalueita, joiden identiteetti nojaa vahvasti puun käyttämiseen, korosti kaupunginjohtaja Mäkelä.
− Kaupungin tavoitteena on, että puurakentamista kehitetään ja otetaan käyttöön laajasti Espoon alueella, Mäkelä kertoi.
Työ- ja elinkeinoministeriö on pääministeri Kataisen hallituksen ohjelman mukaisesti käynnistänyt valtakunnallisen puurakentamisohjelman osana Metsäalan strategista ohjelmaa. Suomessa on syntynyt suuri yksimielisyys puurakentamisen tärkeydestä. Se nähdään keskeisenä keinona kehittää metsiin ja puuhun perustuvia elinkeinoja, hillitä ilmastomuutosta ja lisätä energiatehokkuutta sekä korvata uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö kestävän kehityksen mukaisesti puulla.
Lisätiedot:
kehittämispäällikkö Markku Karjalainen, TEM, puh. 040 583 2127 (Puurakentamisohjelma)
erityisasiantuntija Sanna-Katri Rautava, Aalto-yliopisto, puh. 050 560 9135
elinkeinoasiantuntija Pasi Laitala, Espoon kaupunki, puh. 043 824 5427