Peab Oy:n toimitusjohtaja Petri Suuperko sanoo, että nyt voidaan puhua puun uudesta tulemisesta rakentamiseen. "Olennaista puurakentamisessa on teknisen osaamisen kehittyminen. Teollinen esivalmistus on tuonut rakentamiseen tehokkuutta ja nopeutta. Valmistukseen ja kuljetukseen kuluu vähemmän energiaa, rungon pystytys sujuu nopeammin, materiaalin keveydestä johtuen voidaan käyttää kevyempiä työkoneita", luettelee Suuperko puurakentamisen etuja.
Viikin puukerrostalohankkeen projektipäällikkö Liisa Seppälä uskoo puurakentamisen nopeutuvan kokemusten myötä entisestään. "Tulevissa kohteissa voimme tällä tekniikalla säästää aikaa merkittävästi esimerkiksi sääsuojauksessa verrattuna betonirakentamiseen, mikä tarkoittaa puurakentamisen parempaa kilpailukykyä", uskoo Seppälä.
Verkossa käynnistyvä kansalaiskeskustelu haastaa kansalaiset ja asiantuntijat pohtimaan yhdessä, millaisiin asumisen unelmiin puukerrostalorakentamisella tulisi vastata nyt ja tulevaisuudessa. Aivoriihi verkossa on osa työ- ja elinkeinoministeriön valtakunnallista puurakentamisohjelmaa. Keskustelu avautuu 15.5. ja jatkuu 15.6. saakka.
Alkaa: 8.5.2012
Päättyy: 27.5.2012
Paikka: Pro Puu -galleria ja Jazztori, Lahti
Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto on maanantaina 14. toukokuuta pitämässään kokouksessa varannut Tapiolan Tuuliniitystä alueen Asuntosäätiölle ja Metsäliitto Osuuskunnalle asuinkerrostaloalueen suunnittelua varten. Elokuun 2013 loppuun asti kestävänä varausaikana Asuntosäätiön ja Metsäliiton tulee järjestää Tapiolan tenniskeskuksen vieressä sijaitsevalla alueella puurakentamisen mahdollistava maankäytön ideakilpailu yhdessä kaupungin kanssa.
Alkaa: 30.5.2012 klo 14:15
Päättyy: 30.5.2012 klo 16:00
Paikka: Saimaan ammattikorkeakoulun uuden päärakennuksen auditorio, Skinnarilankatu 36, Lappeenranta
Alkaa: 23.5.2012
Päättyy: 24.5.2012
Paikka: Koli / Lieksa / Uimaharju
Metsä Wood (aikaisemmin Metsäliiton Puutuoteteollisuus, Finnforest) kasvattaa havuvanerin tuotevalikoimaansa tuomalla markkinoille puunsuoja-aineella pintakyllästetyn havuvanerin, joka soveltuu käytettäväksi kosteissa olosuhteissa ja antaa suojan homehtumista vastaan. Metsä Wood Spruce MouldGuard sopii vaativiin seinä-, katto- ja lattiarakenteisiin sekä muihin rakentamisen kohteisiin, joissa suhteellinen ilmankosteus voi ylittää 75 prosenttia. Parhaiten tuote soveltuu käytettäväksi käyttöluokan 2 ja 3.1 olosuhteissa. Tällaisia käyttökohteita ovat esimerkiksi ullakkotilat, vesikate sekä alapohjat.
Vantaan Kivistön alueella toteutetaan lähivuosina yksi pääkaupunkiseudun mittavimmista asuntorakennushankkeista. Alueen keskustaan kaavoitetaan asuntoja 15 tuhannelle asukkaalle. Alue on myös vuoden 2015 asuntomessukohde, johon rakennetaan kokonainen 200 asunnon puukerrostalokortteli. Messualueen tontinluovutuskilpailu avataan tänä vuonna.
"Asuntomessut tarjoaa hyvän mahdollisuuden esitellä modernia puukerrostalo-rakentamista", sanoo projektinjohtaja Reijo Sandberg. "Tavoitteena on tuottaa puurakentamisella uusia vaihtoehtoja asuntorakentamiseen, koska on liian kauan pidättäydytty vanhassa. Vantaalla on vahva poliittinen tahtotila edistää puurakentamista", muistuttaa Sandberg.
Floriade 2012 -puutarha-alan maailmannäyttelyssä Alankomaissa esitellään valloittava ja arkkitehtuuriltaan uniikki My Green World -näyttelykeskus, jonka kaarevien muotojen innoittajana on maasta versova siemen. Näyttelykeskuksen rakentamisessa hyödynnettiin Metsä Woodin innovatiivisia tuotteita: Kerto-Q-levyä sekä Leno-massiivipuuta.
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- seuraava ›
- viimeinen »

